Uutiset

Hauhon Sisu liikuttaa edelleen

Vaikka ajat muuttuvat, Hauhon Sisu pysyy.

Sunnuntaina Hauhotalolla juhlistettiin 70-vuotiasta seuraa ja pohdittiin myös seuratoiminnan merkitystä maassamme. Vuonna 1945 perustettu yleisurheiluseura Sisu toimii edelleen kolmen jaoston voimin, vaikka lajeja on matkan varrella pudonnut pois.

Sisun puheenjohtajan Pertti Salosen mukaan seuralla menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin. Etenkin nuoria kaivattaisiin kuitenkin mukaan entistä enemmän.

– Onhan tämä toiminta merkittävästi muuttunut Hauhon Sisun perustamista eikä urheiluseuroihin ole enää sellaista ryntäystä, kuin aiemmin. Meillä on nyt vain kolme jaostoa ja porukka alkaa olla vähän ikääntynyttä. Esimerkiksi suunnistuksessa on kuitenkin mukana nuoriakin ja sillä puolella menee hyvin, Salonen sanoi.

Kolmesta toimivasta jaostosta parhaiten pintansa on pitänyt suunnistus. Koko perheen lajissa vanhemmat houkuttelevat usein myös lapsensa suunnistuspoluille.

– Suunnistuksessa meillä on hyvät ryhmät vetämässä nuoria suunnistajia ja siihen olemme selkeästi panostaneet. Aloitimme HIPPO-suunnistuskoulun ja ensi vuonna järjestämme hiihtosuunnistuksen SM-kisat. Suunnistus on meillä se ykköslaji, joka vie toimintaa eteenpäin.

Kahdessa muussa jaostossa aktiivien ikääntyminen on suurempi ongelma. Hiihdossa kamppaillaan myös muuttuvien sääolojen kanssa.

– Hiihdossa eletään aika lailla lumitilanteiden ehdoilla ja hiihtojaosto on siirtynyt enemmän kuntourheilupuolelle. Kilpahiihtäjät puuttuvat oikeastaan siitä syystä, että monta vuotta on mennyt niin, ettei lajia ole pystynyt täällä kunnolla harrastamaan. Tyhjästä on vaikea lähteä liikkeelle, Salonen harmittelee.

Painonnostoa harjoittelee viikoittain Hauhon yhtenäiskoululla 10–20 hengen joukko. Menestystäkin on tullut, mutta jaoston ikärakenne huolettaa puheenjohtajaa.

– Painonnostossa meillä on suppea porukka. Veteraanit tuovat SM-mitaleita ja sillä saralla taso on hyvää, mutta nuorten puute on painonnostossakin ongelma. Koulujen kautta olemme saaneet mukaan joitakuita, mutta mitään suurta kipinää ei ole vielä iskenyt, Salonen sanoo.

Suuria muutoksia ei perinteikkään seuran toimintaan ole Salosen mukaan lähiaikoina luvassa. Tarkoitus on jatkaa hyväksi havaitulla tiellä hauholaisten parhaaksi.

– Ihan positiivisin mielin katson tulevaisuuteen ja näen seuran merkittävänä liikuttajana. Järjestämme kuntorasteja ja pyrimme järjestämään myös laturetkiä. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuksia liikkua, Salonen painottaa. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

28.3.2020