Uutiset

HäUS avasi SM-kisat ennätystuloksin

Hämeenlinnan Uimaseuran uimarit aloittivat torstaina urakkansa hyvin uinnin SM-kilpailuissa Vaasassa.

P18-sarjassa uinut Juha Hyvärinen paransi 1,2 sekuntia ennätystään 100 metrin rintauinnissa. Ajan 1.05,92 uinut Hyvärinen sijoittui lopputuloksissa kahdeksannelle sijalle.

Samassa lajissa myös Tino Laine onnistui parantamaan vanhaa ennätystään 0,9 sekuntia aikaan 1.08,87. Jyri Lähde oli aikuisten puolella 100 metrin rintauinnin alkuerien 15:s uudella ennätyksellään 1.04,22 ja selviytyi illan B-finaaliin.

Hämeenlinnan Uimaseuran valmentaja Juuso Rantanen kehui rintauimareiden panosta kisojen avausjaksossa

– Rintauimarimme olivat tämän päivän suurimpia onnistujia, jokainen teki oman ennätyksensä ja uinnit pysyivät hyvin kasassa. Olemme pyrkineet keskittymään etenkin pintaan tuloihin jotta uinnin rentous pystyttäisiin säilyttämään paremmin. Pojat onnistuivat etenkin tässä aiempaan verrattuna.

Uimaseuran torstain parhaan sijoituksen sai P18-sarjassa Niklas Reunanen, joka sijoittui ajalla 26,44 kuudenneksi 50 metrin selkäuinnissa.

– Niklas ui lähtökohtiin nähden todella hyvin, mutta pari pientä virhettä jälkimmäisellä 25 metrisellä tiputtivat hänet mitalisijojen ulkopuolelle, Rantanen kommentoi valmennettavansa suoritusta.

Naisissa Suvi Pulkkinen teki uuden lyhyen radan ennätyksensä 100 metrin vapaauinnissa. Pitkällä radalla paremmin viihtyvän Pulkkisen uusi ennätysaika 57,74 riitti alkuerien sijaan 17.

Asiasanat