Uutiset

HäUS jahtaa finaalipaikkoja ikäkausikisojen karsinnoissa

Hämeenlinnan Uimaseura lähtee 51 uimarin joukkueella viikonvaihteessa Tampereella kauhottaviin ikäkausimestaruuskisojen lyhyiden ratojen karsintakisoihin. Seuran tavoitteena on saada 8–10 nuorta uimaria joulukuun 7.–9. päivinä Lappeenrannassa uitaviin valtakunnallisiin finaaleihin.

Ikäkausimestaruusuinneissa kauhovat alle 15-vuotiaat tytöt ja alle 16-vuotiaat pojat. Seitsemällä paikkakunnalla uitavista karsinnoista selviää finaaleihin jokaisen lajin 16 parasta uimaria.

– Ikäkausimestaruuskisat ovat junioriuimareiden talvikauden päätapahtuma. Vastaavat kisat kauhotaan myös kesällä pitkillä radoilla, kertoo Hämeenlinnan Uimaseuran valmennuspäällikkö Juuso Rantanen.

Rantasen vahvin valttikortti on tänäkin vuonna 14-vuotias Niklas Reunanen. HäUS:n ikäkausiuimareiden ykköstykki on mukana Tampereen karsinnoissa 100 ja 200 metrin vapaauinneissa ja 100 ja 200 metrin selkäuinneissa. Nuori uimari urakoi lisäksi neljällä viestimatkalla.

Reunanen on ikäsarjansa Suomen parhaita uimareita. Pitkien ratojen ikäkausifinaaleissa hän saavutti neljä mitalia.

– Satasen selkäuinnissa voitin mestaruuden ja hopeaa sain 200 metrin selkäuinnissa sekä 100 metrin vapaauinnissa. 400 metrin sekauinnin pronssi täydensi hyvin sujuneet kisat, Reunanen muistelee.

Niklas lupaa mennä lujaa jo Tampereen karsinnoissa. Mitaleille hänellä on mahdollisuuksia jokaisella matkalla.

– Sadan metrin vapaauinnissa olen uinut kovimman ennätykseni 56,3. Sillä pitäisi olla ainakin kolmen sakissa, Reunanen uskoo.

Myös HäUS:n Jaakko Löyttyniemeltä odotetaan hyviä suorituksia. 15-vuotias janakkalalainen urakoi Tampereella viisi henkilökohtaista ja neljä viestimatkaa.

– Jaakolla on mahdollisuuksia finaaleihin jokaisella matkalla. Parhaat lajit ovat 200 metrin ja 800 metrin vapaauinnit. 200 metriä hän on painellut aikaan 2.03 ja 800 metriä noin 9.16, Juuso Rantanen muistelee.

Reunasella ja Löyttyniemellä on takanaan hyvin sujunut harjoitusjakso.

– Olemme keränneet vauhtikestävyyttä lisäämällä harjoitusten tehoja ja kuormaa. Eli nuoret uimarit kulkevat hiljalleen kohti aikuisuimareiden harjoittelua, Rantanen kuvailee.

Aliisa Liukkonen neljälle matkalle

HäUS:n tytöistä eniten odotetaan 13-vuotiaalta Aliisa Liukkoselta. Niina Soveliuksen valmennettava Liukkonen on rintauimari, mutta myös perhosuinti ja sekauinti sujuvat hyvin.

– Aliisan päälajit ovat 100 ja 200 metrin rintauinnit. Ennätysajoillaan 1.19 ja 2.55 hänellä pitäisi olla mahdollisuudet jopa finaalien kuumiin eriin (kahdeksan sakkiin), uskoo valmentaja Sovelius.

Liukkonen osallistuu uransa ensimmäisiin lyhyiden ratojen ikäkausimestaruuskisoihin.

– Kesällä olin jo mukana pitkillä radoilla. Olin kymmenes satasella ja kahdellasadalla, Aliisa kertoo.

Sovelius odottelee hyviä sijoituksia myös muilta valmennettaviltaan.

– Lähellä finaaleja ovat ainakin Petra Steen, Lotta Aho, Kristina Mustonen, Vanessa Pönnighaus, Taru Rilla ja Henna Kainulainen, Sovelius luettelee.

Myös Rantasella on poikien puolella hyviä haastajia.

– Teemu Torkkeli, Elias Hurskainen ja Jyri Lähde ovat ihan lupaavia kavereita, Rantanen vihjaa. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020