fbpx
Uutiset

HäUS sai 16 paikkaa mestaruuskisoihin

Hämeenlinnan Uimaseuran junioriuimarit olivat hyvässä vauhdissa viikonloppuna Tampereella uiduissa Ikäkausimestaruusuintien alkukilpailuissa. Kilpailut ovat 16-vuotiaiden ja nuorempien poikien ja 15-vuotiaiden ja nuorempien tyttöjen Suomen mestaruusuintien alkukilpailut, jotka uitiin seitsemällä paikkakunnalla samanaikaisesti.

Joka ikäsarjasta lajien 16 valtakunnallisesti nopeinta uimaria pääsee osallistumaan Seinäjoella 27.–29.11. uitaviin Ikäkausimestaruusuintien loppukilpailuihin.

Hämeenlinnalaiset saalistivat yhteensä 16 finaalipaikkaa, ja finaaleihin lähtee kahdeksan eri uimaria. Eniten finaalipaikkoja itselleen kahmi 13-vuotias Sofia Nieminen, joka nappasi paikan loppukisoihin sekä 100 että 200 metrin rinta- ja perhosuinneissa. Parhaimmalta sijoitukselta Sofia pääsee lähtemään 100 metrin perhosuintiin, jossa hän oli alkukilpailuiden kahdeksas. Kolme finaalipaikkaa saavutti 14-vuotias Nea Reunanen, joka lähtee hämeenlinnalaisista parhaimmalta sijoitukselta, viidenneltä sijalta, sekä 100 että 200 metrin perhosuintiin. Lisäksi Nea pääsee osallistumaan Seinäjoella myös 200 metrin selkäuintiin. Kolme finaalipaikkaa ui myös 13-vuotias Timi Torkkel, jonka paras sijoitus (7. sija) tuli 400 metrin sekauinnissa. Sen lisäksi Timi ui itsensä finaaliin myös 100 metrin rintauinnissa ja 200 metrin perhosuinnissa.

Kaksi finaalipaikkaa ui Teemu Viitanen (200 ja 400 sekauintia) ja yhden finaalipaikan saavuttivat Taru Rilla (400 sekauintia), Emma Kajanto (100 selkäuintia), Jaakko Reinonen (100 vapaauintia) ja Ada Aartela (100 rintauintia).

Nuorimmissa ikäluokissa kilpailut uitiin suoraan loppukilpailuina ja tulokset koottiin valtakunnallisesti. Hämeenlinnalaisista parhaiten menestyi kaikkein nuorimpien, 11-vuotiaiden poikien sarjassa uinut Aleksi Kokkonen, joka sijoittui koko maan seitsemänneksi 50 metrin perhosuinnissa ja 13:nneksi 50 metrin vapaauinnissa.

Asiasanat

Menot