Uutiset

Hausjärvi jarruttelee rakentamista

Ensi vuosi näyttää Hausjärvellä valoisalta, sillä kunnan ei tarvitse nostaa veroprosenttia, ei leikata palveluja eikä edes harkita henkilökunnan lomautuksia.

Oitin ja Hikiän lapsiperheiden päivähoitopaikkojen saanti helpottuu, kun Kirkonkylän entisen koulun peruskorjaaminen päiväkodiksi valmistuu syksyllä. Samalla keskitetään kunnan vuorohoito kirkonkylälle.

Muuta isoa rakentamista ei Hausjärvellä ensi vuonna käynnistetä, jos valtuusto hyväksyy nyt laaditun esityksen. Kunnan on tarkoitus siirtää ensi vuodeksi ajatellun Ryttylän päiväkodin rakentamisen vuodella eteenpäin. Samalla siirtyy myös Ryttylän koulun laajennus vuodella eteenpäin kuten muutkin isot hankkeet.

Hankkeiden siirrolla kunta haluaa hidastaa nopeaa rakentamistahtia ja velkaantumistaan. Kolmen seuraavan vuoden aikana investoidaan 13 miljoonaa euroa ja kasvatetaan kunnan velkaa 20 miljoonasta 26 miljoonaan euroon.

Tiukkaa talouskuria noudattava kunta perustaa ensi vuonna elokuussa Kirkonkylän päiväkotiin 4,5 vakanssia ja kouluille kaksi opettajan vakanssia. Lisäksi vanhustenhuoltoon perustetaan kaksi vakanssia, jotka vakinaistavat tähän saakka perintövaroin tehdyn työn. Kunta saa myös osa-aikaisen maanrakennusmestarin, jolloin ostopalvelujen käyttötarve poistuu.

Kunnanvaltuusto lyö ensi vuoden talousarvion lukkoon tiistaina 14. joulukuuta.

Päivän lehti

4.6.2020