Uutiset

Hautausmailla halutaan tarjota erilaisia vaihtoehtoja

Ahveniston hautausmaalla otetaan käyttöön ensi viikon alussa uurnalehto. Aikaisemmin hautausmaalla uurnat on laskettu arkkujen kanssa samoihin osastoihin.

-Ensimmäiset uurnat lasketaan uuteen lehtoon varmasti jo heinäkuun aikana, arvioi hautaustoimen päällikkö Kari Laiho Hämeenlinnan seurakuntayhtymästä.

Uurnalehtoa on rakennettu hautausmaan muiden töiden ohessa muutaman vuoden aikana. Käyttöönottoaan se on odottanut valmiina vuoden verran.

Kahden arkkuhautarivistön välissä sijaitsevaa lehtoa varten on alueen kivinen maa vaihdettu hiekkaan, johon uurnille on helpompi kaivaa hautoja.


Uurnalehdossa yhtenäinen ilme

Uurnat tarvitsevat luonnollisesti arkkuja pienemmän hautapaikan. Siinä missä Ahveniston hautausmaalla arkkuhaudat ovat metrin levyisiä ja 2,5 metriä pitkiä, on uurnahaudoilla leveyttä ja pituutta metrin verran.

Yhteen uurnahautaan voidaan laskea enintään yhdeksän uurnaa. Uurnia ei asetella päällekkäin kuten hauta-arkkuja, vaan vierekkäin. Yhteensä lehdossa on 200 uurnahautaa.

Uurnahautojen muistomerkkien koko on rajattu tarkasti. Muistomerkki saa olla enintään 80 senttiä korkea ja yhtä leveä. Kari Laihon mukaan tämä takaa yhtenäisen ilmeen uurnalehdolle, mutta kyse on myös turvallisuudesta.

-Isot ja korkeat muistomerkit kaatuvat paljon helpommin, ja aiheuttavat näin vaaratilanteita, Laiho sanoo.


Tuhkaus kasvattaa suosiotaan

Myös Vuorentaan hautausmaalla otetaan käyttöön uusi uurnaosasto syksyllä ja uusi muistolehtokin on rakenteilla. Toisin kuin Ahvenistolla, Vuorentaan hautausmaalla on jo ennestään uurnalehto.

Tuuloksen hautausmaa sai Kari Laihon mukaan ensimmäisen muistolehtonsa tämän kesän aikana. Myös Renkoon kaavaillaan muistolehtoa.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä pyrkii uusilla muisto- ja uurnalehdoilla vastaamaan kasvavaan kysyntään. Seurakuntayhtymän alueella yli 60 prosenttia vainajista tuhkataan.

-Moni haluaa käydä muistelemassa läheistään haudalla, ja uurnalehdossa tämä on mahdollista. Vastakohtahan on sitten muistolehto, jossa varsinaista hautapaikkaa ei ole lainkaan. Haluamme tarjota erilaisia vaihtoehtoja, Laiho sanoo. (HäSa)