Uutiset

Hävettävän hyväpalkkaisia

Etelä-Norjan Stavangerista lähtenyt helikopteri kiitää kohti etelää. Sen 19 matkustajaa laskeutuvat puolentoista tunnin päästä Pohjanmerellä sijaitsevalle öljynporauslautalle.
 
Kopterissa istuu myös Pohjois-Norjan Tromssassa asuva mekaanikko Daniel D. Lorentzen, joka on jättänyt kotiinsa temmeltämään poikansa Leon, 7, ja Arthur, 5, Lindquistin sekä vaimonsa Kristin Lindquistin.
 
Seuraavat kaksi viikkoa ja 168 tuntia Lorentzen asentaa lautalla rakennustelineiden sijaan käytettäviä köysiä. Mikä saa ihmisen raatamaan keskellä merta?
 
Lorentzen lähti öljynporauslautalle vuoden koulutuksella, kun esikoinen syntyi ja vaimo opiskeli vielä kaupunkisuunnittelua.
 
– Siellä oli hyvä palkka, ja halusin sinne myös siksi, että saisin pitää vapaata.
 
Kerrostaloasunnossa on valtava akvaario, pöydällä muumimukeja ja suklaita kerrostarjottimella herkutteluhetkiin.
 
– Meidän tilanteemme on nyt hyvä, mutta meni monta vuotta, että säästimme kaiken emmekä juuri kuluttaneet, kertoo Kristin Lindquist. 
 
Hän johtaa työkseen ruotsalaisen vaateketjun myymälää.
 
Finanssikriisin aikaan vuonna 2008 Lindquist opiskeli ja Lorentzen oli työttömänä puoli vuotta.
 
– Emme tienneet, milloin hän saisi palkkaa, joten tein budjetin ja käytimme vain kuusi euroa päivässä. Sillä piti ostaa ruoka ja vaipat, mutta saimme sen onnistumaan! Lindquist kertoo.
 
Nyt eniten rahaa kuluu asuntolainaan, päiväkotiin ja autoon.
 
Asunnon perhe löysi Tromssan asuntojen hintoihin suhteutettuna kohtuuhinnalla, 180 000 eurolla, koska kukaan ei ollut remontoinut sitä 40 vuoteen. Arthurin päivähoito ja Leonin iltapäiväkerho maksavat yhteensä 650 euroa kuussa.
 
Lorentzenin mekaanikon palkka on 5 200 euroa kuukaudessa. Liikkeenjohtajana työskentelevä Lindquist tienaa 4 000 euroa kuukaudessa.
 
Lorentzenin yritys irtisanoi joulun alla 40 ihmistä, mutta hän ei ole huolissaan.
 
– Merellä täytyy olla ihmisiä ylläpitämässä öljynporauslauttoja, kunnes öljyn käyttäminen loppuu. En usko, että Norja lakkaa käyttämästä sitä 50–60 vuoteen.
 
Norjan pohjoisrannikolla sijaitseva Tromssakin haluaa öljy- ja kaasuliikenteen keskipisteeksi.
 
Norjan bruttokansantuotteesta 21 prosenttia tulee öljystä, vaikka mukaan ei laske hotellien tai kuntien tuloja. Ala työllistää suoraan 60 000 ihmistä ja välillisesti 200 000–260 000.
 
– Olemme todella riippuvaisia öljystä, ja meidän pitäisi olla huolestuneita siitä, politiikan kommentaattori Tom Hetland Stavangerista sanoo.
 
Öljy on tehnyt norjalaisista rikkaita, mutta ero öljysektorin ja muun talouden välillä on kasvanut.
Öljybisneksen työntekijät tienaavat noin 115 000 euroa vuodessa, muut vain puolet siitä. Se saa tavalliset ihmiset turhautumaan, Hetland sanoo.
 
Öljyn ennätysmatala hinta sai yritykset irtisanomaan syksyn aikana noin 7 000 öljytyöntekijää, laskee energia-alan ammattiliitto SAFE. 
 
Öljypääkaupunki Stavangerin ja Tromssan hotellit tyhjenevät, kertoo Dagens Næringsliv.
 
– Vaikeat ajat ovat hyväksi, koska liian helppo raha tekee laiskaksi. Suomalaisillakin on kokemusta siitä. Kriisissä työskentelee kovemmin ja saa enemmän ideoita, Hetland sanoo.
 
Talouden täytyy monipuolistua. Hetland ehdottaa kalateollisuutta, uusiutuvaa energiaa, terveysteknologiaa ja öljynporaamisessa opittua teknologiaa, kuten meressä poraamista tai tunneleiden kaivamista.
 
Kansalla on aikaa yrittää, sillä rahaa on varastoitu Norjan valtion eläkerahastoon. 
Sen markkina-arvo on noin 760 miljardia euroa. 
 
Valtio saa kuluttaa vuosittain neljä prosenttia sen vuosibudjetista.
 
Reidar ja Tordis Høifødtilla on 575 000 euron talo, kolme kesämökkiä ja vene. He ovat kruunumiljonäärejä, mutta eivät oikeastaan haluaisi puhua siitä.
 
Ehkä he ovat nöyriä. Lääkärit näkevät joka päivä myös Norjan pimeän puolen.
 
Tordis Høifødt työskentelee mielenterveys- ja riippuvuusklinikalla Pohjois-Norjan yliopistollisessa sairaalassa. Hän on edennyt hyvin sosiaalisessa hississä. Hänen isoisänsä oli seppä, isä taloustieteilijä ja hän itse on vanhempi psykiatri.
 
Høifødtin lapsuudessa perhe lomaili vuoristomökissä, söi kotona eikä heillä ollut autoa.
1970-luvulla norjalainen öljy- ja kaasuyhtiö Statoil alkoi pumpata öljyä Pohjanmerestä ja Norja alkoi rikastua.
 
2000-luvulla kruunu on ollut vahva viime aikoihin asti ja työpaikkoja on riittänyt. Norjalaiset shoppailevat, remontoivat tai jopa ostavat asunnon ulkomailta: Espanjasta, Välimereltä tai Kroatiasta.
 
Høifødtit näkevät sairaalassa rahan eri puolet. Osaa sairaalan osastoista ei ole remontoitu 50 vuoteen.
 
Masennus lisääntyy rikkaiden vuosien aikana. Norjalaiset valittavat myös eniten maailmassa kivusta, eikä sille aina löydy fyysistä syytä.
 
Osa nuorista syrjäytyy. Pojilla on hankalaa. Nuoret miehet tekevät itsemurhia. Pohjoisen Finnmarkissa nuoret miehet eivät löydä paikkaansa, puhu tai hae apua.
 
– Heillä ei ole sosiaalisia taitoja, joita tytöillä on. Tytöt opiskelevat ja tulevat takaisin opettajina, poliitikkoina, juristeina ja menevät naimisiin poronhoitajien kanssa, Reidar Høifødt virnistää.
 
– Mutta se voi toimia hyvin!
 
Rikas yhteiskunta on hankala köyhille.
 
– Ne, jotka eivät pysty kilpailemaan, menettävät itsevarmuutensa, Tordis Høifødt kertoo.
 
Sairausloman jälkeen on vaikeaa saada töitä. Mielenterveyspotilaat ja päihderiippuvaiset ovat yksinäisiä.
 
– Jos kaverit kutsuvat heidät ulos, heillä ei ole rahaa yhteen kahvikuppiin tai oluttuoppiin.
 
Päihdelääkäri Reidar Høifødtin potilailla ei ole aina asuntoakaan, eikä kunta kykene järjestämään sosiaalisia asuntoja.
 
– Joskus lähetämme jopa talvella ihmisiä ulos osastolta ilman paikkaa, jossa asua. Se on kamalaa, mutta emme voi majoittaa heitä sairaalaan. Se on mahdotonta.
 
Useimmilla menee silti hyvin. Keskipalkka oli toissa vuonna 4 700 euroa ja eliniänodote on yli 80 vuotta. Varallisuus virtaa seuraaville sukupolville.
 
Høifødtit saavat palkkaa 115 000 euroa vuodessa, eli kumpikin saa pankkitilille 45 prosentin verojen jälkeen 5 200 euroa kuukaudessa.
 
– Tilanne on todella hyvä useimmille ihmisille ja meille uran loppupuolella oleville. Kaikki tämä raha… En valita, mutta joskus minusta tuntuu, että se on liian paljon. Täytyy sanoa, että joskus tunnen siitä häpeää, Reidar Høifødt sanoo.
 
Kalastajat raatavat näännyksiin asti Norjan pohjoispuolella. He näkevät välillä hallusinaatioita. Vesillä pysytellään tammikuusta toukokuuhun niin, että vapaata saattaa olla vain pääsiäisenä ja joskus sunnuntaisin.
 
– Eräässä hallusinaatiossa iso laiva tulee suoraan meitä kohti, kertoo 
 
Cato Hansen, entinen kalastaja.Hän ei ole syntynyt kultalusikka suussa, vaan muistaa, kuinka 1970-luvulla perheen maalaistalossa ei ollut sisävessoja eikä lämmintä vettä. Äiti lämmitti lauantaisin vettä kylpypaljuun.
 
Hansenista tuli levyseppähitsaaja, rekkakuski, veneenrakentaja ja kalastaja.
 
– En pidä isoista troolareista, joten kalastimme puuveneellä. Palkka riippui kalan määrästä, ja joskus kalat eivät vain tulleet rannikolle.
 
Norjalainen tapasi vaimonsa mieskuoro Huutajien keikalla Oulussa. Hansen työskentelee nyt autistien koulunkäyntiavustajana, ja Minna Kuoppamäki-Hansen on hoitanut tähän asti ainoana lääkärinä Pohjois-Norjan 500:aa heroiiniriippuvaista.
 
Cato Hansen tienaa työstään koulunkäyntiavustajana 3 400 euroa kuukaudessa bruttona. Kuoppamäki-Hansenin tulot ovat noin kaksinkertaiset: 7 100 euroa kuukaudessa bruttona.
 
Perhe maksaa eniten talostaan, ruuasta, sähköstä ja vakuutuksista. Asunto maksoi 306 000 euroa.
 
– Suurin osa tutuistani on maksanut taloistaan kaksinkertaisesti. Vastikään lääkäriystäväni osti 850 000 euron talon, Kuoppamäki-Hansen kertoo.
 
On vielä yksi kuluerä:
– Perin isältäni vapaa-ajankalastukseen sopivan veneen, Hansen kertoo.
 
– Romun! vaimo sanoo.
 
– Romun. Siihen on mennyt paljon rahaa, Hansen myöntää.
 
Hansenit ja heidän lapsensa Olaf Eirik Hansen, 8, viihtyvät kotona eivätkä törsää vaatteisiin.
 
– Muut ostavat kalliita ulkoilutakkeja, Kuoppamäki-Hansen sanoo.
 
– Niin kuin kanadalaisia untuvatakkeja, Hansen hymähtää. 
 
Paksun merkkitakin hinta lähenee Suomessa tuhatta euroa.
 
– Minä haluaisin sellaisen, mutta olen lykännyt ostoa, vaimo sanoo.
 
– Minä en edes halua sitä. Niitä on vain mulkeroilla, mies vastaa.
 
– Kun seison jossain jäätävillä vuorilla ja palelen, haluaisin sen. Joskus me ostamme sellaiset takit, Kuoppamäki-Hansen sanoo huvittuneena.
 
– Minä en.
 
Hansenin työpaikalla koulussa mietitään usein, mistä voisi säästää.
 
Minna Kuoppamäki-Hansen taas sanoo, että Suomessa ei tehtäisi hänen lukuisia työmatkojaan pääkaupunkiin. 
 
Sairaalan työntekijät myös vaihtuvat usein. Töitä riittää, joten työpaikkoja vaihdetaan ja sieltä ollaan poissa.
 
– Minunkin työssäni terapeutit sinkoilevat paikasta toiseen. Sitten kun tarvitsisin heitä, he ovat jo poissa. Tilalla on joku uusi työntekijä, joka ei tiedä mitään, Hansen sanoo. (LM-HäSa)
 
Tiina Juujärvi

Asiasanat

Päivän lehti

18.9.2020

Fingerpori

comic