Uutiset

HC West haki voiton Riihimäeltä finaaliavauksessa

Käsipallon SM-liigan loppuottelusarja alkoi hienoisella yllätyksellä. Kotimaassa lähes voittamaton Riihimäen Cocks hävisi lauantaina kotikentällään Kauniaisten HC Westille. Cocks oli huono läpi ottelun, eikä loppunumeroissa löydy jossiteltavaa. West vei finaalisarjan avausottelun selvin lukemin 26-32 (9-15).

Cocks oli hukassa jo avausjaksolla. Joukkueen henkinen selkäranka Kristo Järve pelasi lievästi selkävaivaisena ja se näkyi koko kentän toiminnassa. Kun Järven röyhkeys ja pelinjohto puuttuivat, ajelehti muu joukkue varjojen mailla. Hyökkäykset olivat yksipuolisia, tehottomia ja ratkaisut suuntautuivat usein joko ohi maalin tai Westin maalivahdin, Patrik Roslanderin näppeihin.

Tunnustelevan alun jälkeen avausjakso eteni täyden kotikatsomon harmiksi täysin Westin pillin mukaan. Westin maalitykki Benny Broman sai häärätä lähes mielin määrin, sillä Cocksin puolustus liikkui liian vähän ja maalivahditkin pelasivat yhtä kauden heikoimmista otteluistaan. Timo Puhakka aloitti maalissa, välillä häntä tuurasi Theodotos Christou ja vielä jakson lopussa Puhakka palasi areenalle.

Broman teki kuusi ja Simon Wörlund neljä Westin avausjakson maaleista. Mitään valtavaa monipuolisuutta ei siis vierasjoukkuekaan esittänyt, mutta enempään ei ollut tarvetta, kun Cocksista ei kerrassaan ollut haastajaksi.


Källman varoitti ?Cocksista

Toisella jaksolla nähtiin ripaus tuttua Valdar Noodlaa. 180-senttinen virolainen paineli kerta toisensa jälkeen uhrimielellä Westin kookkaan puolustusmuurin läpi. Noodlan johdolla Cocks kavensi pienimmillään maalieron kolmeen, mutta sen lähemmäs ei hallitseva mestari päässyt.

Silmiinpistävä ongelma Cocksin pelissä oli nopeiden vastahyökkäysten puuttuminen kokonaan. Vaikka puolustus ja maalivahdit ajoittain pelasivat kelpo peliä, ei palloa saatu paria kertaa lukuun ottamatta syötettyä hyökkäyslinjoille, ohi Westin puolustajien. Nopeat jalat ja pelinluku puuttuivat riihimäkeläisiltä läpi ottelun.

Hirmuisesti ei vastustajakaan sillä sektorilla loistanut, mutta usean maalin johdossa on toki järkevää pelata käsijarru päällä. Nopeissa iskuissa on myös riskinsä, eikä West niitä halunnut ottaa.

Ottelu ratkesi lopullisesti viidessä minuutissa, toisen puoliajan puolessa välissä. Broman ja Wölrlund tekivät kaksi maalia, sekä Sam Kihlstedt ja Teemu Hertola maalin mieheen. Samassa ajassa Cocksin Gheorghe Safronii heitti pari kertaa ohi ja Olli Kuparinen sekä Andrey Orell hukkasivat pallon. Niinpä kotijoukkueen maalisarakkeeseen ei tullut ainoatakaan merkintää. Viidessä minuutissa kolmen maalin takamatka venähti yhdeksään.

Kun peli oli jo käytännössä ratkennut, saivat Orell ja Matias Savinainen vielä aikaiseksi muutaman maalin mieheen. Myös Safronii sai viime minuuteilla vihdoin tähtäimet kohdalleen.

Voittoisan Westin valmentaja Mikael Källman myhäili ottelun jälkeen tyytyväisenä.

– Tulimme vauhdilla ja pelasimme tilanteet loppuun asti. Loistavaa peliä. Vähän tosin nopeat vastaiskut jäivät puuttumaan. Niistä olisi pitänyt ottaa helpot maalit pois, Källman myönsi.

Niin pelaajana kuin valmentajana monet finaalit kokenut Källman kuitenkin muistutti, että vasta yksi peli on pelattu.

– Olisi vaarallista ajatella, että mitään ei tarvitse muuttaa. Kyllä tästä pelistä on pari sanaa pakko sanoa joukkueelle. On meidän parannettava vielä, Cocks tulee varmasti jo huomenna eri asenteella, Källman varoitti.