Uutiset

Heidi Hautalasta taas täyte-ehdokas

Vihreän liiton valtuuskunta nimennee tänään puolueen presidenttiehdokkaaksi eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Heidi Hautalan Helsingistä.

Vihreät ovat olleet ehdokkaastaan lähes liikuttavan yksimielisiä. Hautala on niin vihreän puoluehallituksen kuin jäsenistönkin ykkösnimi presidenttiehdokkaaksi.

Hautala on ehdokkaana jo toista kertaa ja edellisten vaalien tapaan virallinen päätös asiasta kypsyy hyvissä ajoin ennen muita puolueita. Siitä ei kuitenkaan tälläkään kertaa ole puolueelle etua.

Oulussa vuonna 1955 syntyneellä maatalous- ja metsätieteiden maisteri Heidi Hautalalla on vahva kokemus politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän oli jo ennen vuonna 1991 alkanutta eduskuntauraansa puolueensa puheenjohtaja ja arvostettu vaikuttaja. Vuonna 2003 päättyneellä kaudella Hautala oli europarlamentaarikkona. Hän on vahvimmillaan kansainvälisiin asioihin, kehitysyhteistyöhön ja tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä.

Heidi Hautala on pätevä ja asiastaan innostunut presidenttiehdokas, joka pärjännee loistavasti ehdokkaiden keskinäisissä väittelyissä. Hän kerää sympatiapisteitä, mutta ei ole merkkejä siitä, että hänen kannatuksensa voisi merkittävästi laajentua edellisestä kerrasta.

Hautala on tuomittu täyte-ehdokkaaksi, joka jää oman puolueensakin äänestäjäkunnan mielissä autamatta Tarja Halosen varjoon.

Asetelmassa ei ole muuttunut paljonkaan Hautalan ja vihreiden näkökulmasta.

Vuoden 2000 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella Heidi Hautala sai vain runsaat 100 000 ääntä, mikä olisi loistava tulos eurovaaleissa, mutta surkea menestys presidentinvaaleissa niinkin merkittävän puolueen kuin Vihreän liiton ehdokkaalle.

Aivan kuten eduskuntavaaleisssa, vihreillä on kannatusta, mutta äänet menevät jonnekin muualle tai sitten niitä ei anneta ollenkaan.

Presidentti Tarja Halonen ehdokkuutta ei ole muodollisesti vahvistettu. Kaksi puoluetta on kuitenkin haloslaisempia kuin Halonen itse tai hänen puolueensa SDP: Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto.

Suorassa kansanvaalissa Halonen imuroi todennäköisesti viime vaalien tapaan jo ensimmäisellä kierroksella ääniä vihreiden kannattajakunnalta.

Heidi Hautala on lisäksi ehkä liiankin ilmeinen ja jopa kulunut nimi presidenttiehdokkaaksi. MTV3:n uutisten julki tuoman puolueiden imagotutkimuksen mukaan Vihreän liiton kuva kansalaisten silmissä on huonontunut. Kansa kaipaa vihreiltä uutta ilmettä – ja todennäköisesti myös uusia keulahahmoja.

Vihreiden johdolle ja puheenjohtaja Osmo Soininvaaralle kielteisen imagotutkimuksen julkitulo liittyy ilmeisesti presidentinvaaleja enemmän Vihreän liiton puheenjohtajakisaan, joka on kuuma kysymys puolueen valtuuskunnan kokouksessa.

Soininvaara on puheenjohtajana samankaltaisessa raossa kuin Hautala presidenttiehdokkaana. Pätevyys ja tietoviisaus eivät tuo automaattisesti kannatusta.