Uutiset

Heinäluoma edelleen vahvoilla

UP-uutispalvelun Suomen Gallupilla teettämä mielipidekartoitus SDP:n tulevasta puheenjohtajasta vahvistaa puoluesihteeri Eero Heinäluoman ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan asemia. Tuhannen yli 15-vuotiaan suomalaisen liputuksen perusteella kummatkin hämeenlinnalaiset ministerit, Tarja Filatov ja Johannes Koskinen, ovat putoamassa demareiden puheenjohtajajunasta.

SDP:n seuraavasta puheenjohtajasta käytävä – tällä hetkellä jostain syystä sangen kovaääninen – keskustelu lepää vieläkin koko tavalla tyhjän päällä. Puheenjohtaja Paavo Lipponen on luvannut ilmoittaa kantansa seuraavaan puheenjohtajakauteen hyvissä ajoin ennen SDP:n ensi kesäkuun Jyväskylän puoluekokousta.

Paavo Lipposen vaikeneminen on suomalaiselle puoluejohtajalle tyypillinen ja ymmärrettäväkin ratkaisu. Lipponen yksinkertaisesti haluaa turvata työrauhansa. Mitään syytä ei ole ainakaan toistaiseksi epäillä, että Lipponen panttaisi mielipiteensä julkistamista niin kauan, ettei demareilla olisi riittävästi aikaa keskustella ensi kesän puoluekokouksessa valittavasta puheenjohtajasta. Kaiken lisäksi demarit pohtivat jo, Lipposen hiljaisuudesta huolimatta ja kaiken aikaa lisääntyvillä kierroksilla, seuraavaa puoluejohtajaansa.

Tuore mielipidekysely paljastaa Heinäluoman ja Tuomiojan kannatuksesta kiinnostavia yksityiskohtia. Suurinta suosiota kansan keskuudessa nauttii ulkoministeri Tuomioja, mutta demareiden kannattajien ykkösnimi on puoluesihteeri Heinäluoma. Kansa näkisi SDP:n johdossa mieluummin Tuomiojan kuin Lipposen. Tuomiojan kannatus on mielipidekyselyssä 22 ja Lipposen 19 prosenttia. Kansa näpäyttää jälleen Lipposta.

SDP valmistautuu paitsi henkilö- myös linjavaaliin. Ei ole ollenkaan sattuma, että kyselyssä juuri Erkki Tuomioja on vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien puheenjohtajasuosikki. Näiden kahden puolueen kannattajat haluavat tietysti demarijohtajaksi selvästi Paavo Lipposta vasemmistolaisemman poliitikon. Tuomioja on myös SDP:n sisällä puolueen vasemman laidan suosikki puheenjohtajaksi.

Tässäkin tapauksessa ”gallupdemokratiassa” on valtavan suuri musta aukko: SDP:n puheenjohtajaa ei valitse kansa – eivät edes puolueen kannattajat vaan puoluekokouksen viralliset äänivaltaiset edustajat. Mielipidekartoituksissa kuvataan tosiasioita varsin vapaalla kädellä. On toki todettava, että gallupeilla voi olla sanomaa Jyväskylän puoluekokouksen edustajille. Minkään puolueen ei kannata nykymaailmassa valita puheenjohtajaksi kansalle vastenmielistä henkilöä.

SDP:n sisällä Eero Heinäluoma on vahvin ehdokas puoluejohtajaksi, jos Paavo Lipponen luopuu tuolistaan. Heinäluomalla on nostetta, mutta kantaansa koko puheenjohtajakysymykseen hän ei ole julkistanut. Heinäluoma vaikenee jo siksi, että hän on Lipposen lähin työtoveri. Erkki Tuomiojan ehdokkuuden tiellä taitavat olla ikä, liian pitkä ura politiikassa ja myös vasemmistolaisuus.

Päivän lehti

30.3.2020