Uutiset

Heippa sitten, liha!

Parin viime vuoden aikana suomalaisten syömän lihan määrä on Lihatiedotuksen tilastojen mukaan hieman vähentynyt, mutta edelleen suomalainen syö vuosittain yli 70 kiloa lihaa. Liha saattaa kuitenkin väistyä kasvisten tieltä muutaman vuosikymmenen sisällä.

Huomenta. Edessäsi on kenties kahvi- tai teekuppi. Mahdollisesti leipä. Leivällä päällysteitä. Ehkäpä kinkkua tai makkaraa. Tai muuta lihaa.

Ja kun pian alat pohtia päivän ruokalistaa, mietit ehkä, mitä keksisit tämänpäiväisen liharuoan lisukkeeksi.

Suomalainen syö vuosittain yli 70 kiloa lihaa. Parin viime vuoden aikana määrä on Lihatiedotuksen tilastojen mukaan hieman vähentynyt, mutta lihan runsas käyttö on edelleen normi.

Suomessa on yhä vaikea marketeissa tai ravintoloissakaan löytää edes salaattia, jossa ei olisi jotakin lihaa. Jos ei muuta, niin kalan lihaa.

Näin ei välttämättä ole ikuisesti. Tulevaisuudessa kasvikset saattavat Suomessa syrjäyttää lihan ruokalautasella tai ainakin pienentää lihan valta-asemaa merkittävästi.

Arvio perustuu Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtorin Markus Vinnarin viime keväänä julkaistuun artikkeliväitöskirjaan Lihansyönti Suomessa – Itääkö muutos?. Tutkimusta varten analysoitiin tilastoja ja kerättiin kuluttaja- ja asiantuntija-aineistoja. Tutkimuksessa hyödynnettiin yli 20 000 vastaajan kyselyaineistoa.

Kasviksia vai turbolihaa?
Vinnari tutki lihaa kuluttamattomien talouksien yleistymistä. Aikuisväestöstä 0,5-3 prosenttia on nykyään määritelmästä riippuen kasvissyöjiä.

– Moni sanoo olevansa kasvissyöjä, mutta esimerkiksi kalaa saatetaan silti syödä, Vinnari tarkentaa.

Vinnarin tutkimuksen mukaan mahdollisuudet kasvissyönnin yleistymiselle ovat nyt paremmat kuin koskaan. Sen ei lopulta edes tarvitse olla kaikille kuluttajille tietoinen valinta.

– Miksi ihmiset syövät lihaa, on monimutkainen järjestelmä. Siihen vaikuttaa monien eri tekijöiden summa, joten todennäköisyyksiä on mahdotonta laskea, Vinnari muistuttaa.

Tutkimuksessa tunnistettiin yli 30 lihankulutukseen mahdollisesti vaikuttavaa tekijää.

Eri maissa lihaa syödään hyvinkin erilaisia määriä. Suomessa syödään huomattavasti vähemmän lihaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa (120 kiloa vuodessa per henkilö) tai vaikka Ranskassa (100 kiloa).

– Voihan käydä niinkin, että seuraammekin tulevaisuudessa USA:n linjoja, Vinnari sanoo.

USA:n linjan ydin on tehostettu, suorastaan turboahdettu lihantuotanto, jota esimerkiksi kirjailija Jonathan Safran Foer ruotii tuoreessa teoksessaan Eläinten syömisestä.

Tuotantotavat alkaneet kiinnostaa
Vinnari hahmottelee väitöksessään kolme skenaariota lihankulutuksen mahdollisesta loppumisesta Suomessa seuraavien 50 vuoden aikana.

Ylensyönnistä romahdukseen -hahmotelmassa halpaa lihaa vyöryy markkinoille, kunnes tilanne muuttuu ympäristönäkökulmasta niin kestämättömäksi, että siihen on pakko puuttua. Tasainen muutos -skanaariossa lihankulutus laskee pienten, osaksi tietoisten muutosten seurauksena. Yksi tekijä hahmotelmassa on ilmastonmuutoskeskustelu.

Kolmannessa skenaariossa, Hallitsemattomassa muutoksessa, eläintaudit romahduttavat nopeasti kuluttajan luottamuksen lihansyöntiin ja lihantuotantoon.

Lihantuotannon tavat ja tuotantoeläinten kohtelu ovat alkaneet Suomessakin kiinnostaa kuluttajia aikaisempaa enemmän. Kiinnostusta herättävät esimerkiksi ruokaan liittyvät vaarat, kuten joulukuinen Saksan dioksiinikohu. Viimeksi dioksiinilihaa löytyi Islannista pari viikkoa sitten.

Suomellakaan ei ole varaa lillua luottamuksessa. Suomeen tuodaan muista maista niin lihaa kuin rehuja ja lannoitteitakin.

Kiinnostus nostatti POLLEn
Vinnarin mukaan lihansyönti ei Suomessa enää liity tulotasoon. Syitä kulutukseen ovat muun muassa ”näin on ennenkin tehty” ja ”koska se maistuu hyvältä”.

– Lihalla on myyttinen asema ruokapöydässä. Tämän todetakseen ei tarvitse kuin muistaa Helsingin kaupunginvaltuuston kasvisruokapäiväkeskustelu.

Ruokakysymykset ovat alkaneet kiinnostaa kuluttajia niin paljon, että Suomen Akatemia rahoitti Itä-Suomen yliopistossa toteutettavan hankkeen, joka tutkii ruokatuotannon politisoitumista. Eläinkysymysten politisoituminen: kuluttajat ja eläintieto -hanke eli POLLE tutkii muun muassa kuluttajien näkemyksiä eläintuotantoon.

POLLE:ssa tutkitaan, miten kuluttajat ymmärtävät eläinten hyvinvoinnin ja moraalisen aseman, miten kuluttajat näkevät oman roolinsa vaikuttajina ja mitkä tekijät rajoittavat tai rohkaisevat ottamaan eläineettiset kysymykset huomioon valinnoissa.

Hankkeen lopussa laaditaan skenaarioita tulevista tavoista tuottaa ruokaa. (HäSa)

Eläintä nopeassa paketissa
Lautanen on lastattu saasteilla, antibiooteilla, kasvihuonepäästöillä ja kärsimyksellä.

”Kun nostamme haarukkamme, kannatamme aina jotain”, sanoo kirjailija Jonathan Safran Foer vastikään suomennetussa teoksessaan Eläinten syömisestä.

Useimmin kannatamme tehotuotantoa. Ja ennen kaikkea tehotuotettua lihaa.

”Se, ettei tee valintaa – vaan syö ’kuten muutkin’ – on ratkaisuista helpoin, mutta sekin on muuttumassa yhä ongelmallisemmaksi, Foer sanoo.

Mutta miksi liha leivällä tai lautasella olisi ongelma?
Foer tutki lihan syömisen syitä ja ilmentymiä pari vuotta lukemalla alan tutkimuksia ja kirjallisuutta ja haastattelemalla muun muassa tutkijoita, tuottajia ja tehotuotannon vastustajia.

Prosessin edetessä hänestä tuli kasvissyöjä.

Suomessa lihan syöminen on lisääntynyt 1940-luvun lopusta tähän päivään yli 50 kilolla vuodessa henkeä kohti. Suomalainen nielee vuosittain yli 70 kiloa lihaa. Yhdysvaltalainen sulattaa 120 kiloa. Foer on laskenut, että yhdysvaltalainen syö elämänsä aikana lihamäärän, joka vastaa noin 21 000:tta kokonaista eläintä.

Liha kulkee rajojen yli
Foer käy kirjassaan läpi monia syitä, miksi itse kukin voisi ainakin miettiä, miksi syö lihaa. Kuinka usein syön? Tiedänkö, mistä liha tulee ja mitä se sisältää? Ymmärränkö, miten halvan lihan tuottaminen vaikuttaa ympäristöön ja terveyteen? Entä itse eläimiin, jotka on valjastettu tuotantokoneiksi?

Erityisesti Yhdysvalloissa tehotuotanto langettaa maksettavaksi ison laskun.

Mutta mitä se meille kuuluu? Mehän elämme puhtoisessa Pohjolassa!

Maailma pienenee koko ajan. Liha liikkuu rajojen yli, ja samalla liikkuvat lihaan liittyvät ongelmat. Saasteet, kasvihuonekaasut, tuotantotavat, taudit, myrkyt. Dioksiinia löytyi lihasta viimeksi pari viikkoa sitten, Islannissa. Puhtoisessa Pohjolassa.

”Kokonaisuutta tarkasteltaessa voidaan todeta, että vaikka Suomi ei olekaan sama kuin Yhdysvallat, niin Safran Foeria lainaten ’yhtäläisyydet ovat oleellisempia kuin eroavaisuudet’, sanoo Eläinten syömisestä -kirjaan Suomen tilanteesta artikkelin kirjoittanut Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

”Tehotuotanto määritellään yleensä tuotannoksi, jossa eläimiä pidetään suuria määriä pienissä tiloissa tuotannon maksimoimiseksi ja kulujen minimoimiseksi. Juuri tätä ja tällaista suomalainen eläintuotanto on”, Tuomivaara huomauttaa.

Tuleeko huolesta myös teko?
Jonathan Safran Foerin kirja on karua luettavaa. Hän kuvaa tehotuotannon mekanismeja ja vaikutuksia sekä eläinten julmaa, kipua jopa tarkoituksella aiheuttavaa kohtelua.

Karjatalous vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen enemmän kuin mikään muu, liikenne mukaan luettuna.

Skandaalit ja kauhukertomukset ovat saaneet suomalaiset kuluttajat yhä enemmän kiinnostumaan lihan alkuperästä ja sen tuottamisen vaikutuksista. Siksi Itä-Suomen yliopiston POLLE-hankekin perustettiin tutkimaan eläinkysymysten politisoitumista.

Toistaiseksi kuluttajien huolestuminen on kuitenkin vasta alkutekijöissään. POLLE:ssa mukana oleva tutkijatohtori Markus Vinnari kertoo, että kun ihmisiltä kysytään, huolestuttaako tuotantoeläinten hyvinvointi, useimmat vastaavat ”kyllä”.

– Miten huoli sitten toteutuu, kun eläintä ollaan ostamassa kaupan hyllystä, on eri asia, hän sanoo.

Hänen mukaansa noin neljännes ylipäätään ajattelee kylmähyllyn äärellä tuotantoeläimiä.

”’Söin eilen broileripastaa’ on yhtä neutraalia puhetta kuin ’maksoin viime vuonna veroja’ tai ’ajoin tiellä oikeanpuoleista kaistaa pitkin'”, kiteyttää Antti Nylén esseessään Mitä lihansyöjä tekee.

Teho tuli kuvioon vahingossa
Lihan syöminen on normi, ja sen halutaan olevan halpa normi. Yhdysvalloissa ihmiset maksavat halvasta lihasta muun muassa ottamalla vastaan tehotuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat.

Näitä ongelmia ovat muun muassa laajat, myrkylliset ulostealtaat, tuotantoeläinten lääkitseminen ”ennaltaehkäisevästi” miljoonilla kiloilla antibiootteja, jalostuksen tuottamat eläinsairaudet ja eläinten huono kohtelu. Raporttien mukaan USA:n teurastamoissa ja tuotantolaitoksissa pahoinpidellään eläimiä julmasti ja säännönmukaisesti.

Niiltä muun muassa revitään raajoja ja niitä nyljetään tainnuttamattomina.

Tehotuotanto keksittiin Yhdysvalloissa lähes vahingossa, kun kanankasvattaja Celia Steele vuonna 1923 sai erehdyksessä 50 tipun sijasta 500 tipua, ja hän päätti pitää ne.

Vuosikymmenien aikana kotieläimet on muutettu lihakoneiksi. Esimerkiksi siat eivät välttämättä pääse edes kääntymään karsinassaan. Jalostus on saanut linnuilla aikaan epämuodostumia, hengityssairauksia ja lihamassan, jonka painoa luusto ei kestä.

Antti Nylén kuvaa ruokalautasellistamme näin: ”Valtava määrä keinotekoisesti tuotettua elämää, jonka ainoana tarkoituksena on mahdollisimman nopeasti tulla elottomaksi aineeksi.”

Lihankulutus nostaa tautiriskiä
Maailman terveysjärjestö WHO ja maailman eläintautijärjestö OIE ovat olleet mukana määrittelemässä eläinperäisten sairauksien pahimpia riskitekijöitä. Yksi on eläinproteiinin lisääntyvä kysyntä.

Yhdysvalloissa tähän liittyy esimerkiksi antibioottien turha käyttö ja taudinaiheuttajien kehittyminen lääkkeille immuuneiksi.

Lihasta keskusteleminen on riitaisaa puuhaa muun muassa tabujen vuoksi. George Orwell kirjoitti Eläinten vallankumouksessa: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.

Ei siihen ole paljon lisättävää.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa lopetetaan vuosittain 3-4 miljoonaa kissaa ja koiraa. Eikö tämä ole lihan heittämistä hukkaan? Foer kysyy.

Miksi emme syö kaikkea tuota lihaa? Kaikki kissat ja koirat eivät esimerkiksi ole lemmikkejä. Myös tiettyjen eläinten vähäiseen älyyn vetoaminen syömisen perusteena on itsepetosta. Naudat ja siat ovat vähintään yhtä älykkäitä kuin koirat. Nykytutkimuksen valossa kanat ja kalatkin ovat älykkäitä.

”Näin on aina tehty”
Miksi syömme lihaa? Emme elääksemme, sillä tutkitusti ihminen voi hyvin kasvisravinnollakin. Markus Vinnari tutki lihansyöntiä väitöskirjaansa Lihansyönti Suomessa – itääkö muutos? varten ja löysi useita erilaisia syitä.

Niiden joukossa esiintyvät muun muassa ”näin on aina tehty” ja ”se maistuu hyvältä”.

Foer kertoo kirjassaan itsekin ennen tutkimuksiaan heilahdelleensa lihansyöjästä kasvissyöjäksi ja palanneensa takaisin lihansyöjäksi lähes huomaamattaan.

– Kun valmistuin yliopistosta, söin lihaa parisen vuotta, paljon, kaikenlaista lihaa. Miksi? Koska liha maistui hyvältä. Ja koska muodostaessamme tottumuksia pidämme järkisyitä tärkeämpinä tarinoita, joita kerromme itsellemme ja toisillemme. Kerroin siis itselleni tarinaa, jossa annoin itselleni anteeksi, Foer kirjoittaa.

Hän antoi itselleen anteeksi, että sulki ajatuksensa valikoidessaan kylmähyllystä leikettä, siivua, nugettia tai kyljystä. (HäSa)

(Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä. Suom. Antti Immonen. Suomen oloihin liittyvät loppusanat: Salla Tuomivaara. Atena 2011. 400 s.
Antti Nylén: Halun ja epätoivon esseet. Savukeidas 2010.)

Kuluttajan vapaus valita on kapea
Liha hämmentää kuluttajia, sanoo Lihatiedotusyhdistyksen toiminnanjohtaja Riitta Stirkkinen. Hänen mukaansa lihaa syövät kuluttajat ovat epävarmoja siitä, miten kaikkeen lihaan liittyvään tietoon pitäisi suhtautua.

– Asioista on ilman muuta hyvä puhua, hän sanoo.
Stirkkinen on tutustunut Jonathan Safran Foerin kirjaan Eläinten syömisestä ja tietää, ettei sitä ole ”kiva lukea”. Hän muistuttaa kuitenkin suomalaisen lihantuotannon olevan pienimuotoisempaa kuin Keski-Euroopassa ja USA:ssa.
Hän kiistää, että suomalaisessa lihantuotannossa esimerkiksi muhisi taudinaiheuttajia. Hänen mukaansa kotimaisen lihan syöminen on turvallista.

– Tuontilihaakin voi syödä, kunhan sen kypsentää. Aivan varma lihan turvallisuudesta voi olla, kun suosii kotimaista lihaa. Kuluttajat ratkaisevat sellaiset kysymykset tietysti itse.

Kuluttajan ratkaisuvalta on kuitenkin heiveröinen.

– Esimerkiksi luomulihaa ei ole kovin paljon tarjolla eikä sitä ole kaikissa kaupoissa. Sen saatavuus on huono, Stirkkinen myöntää.

Voiko kuluttaja ylipäätään vaikuttaa valinnoillaan? Stirkkinen neuvoo pitämään asiaa esillä ja lähestymään tuottajia.

– Tuottaja ilman muuta kuuntelee kuluttajaa. Mutta toiveiden toteuttamisen pitäisi näkyä myös ostokäyttäytymisessä, hän huomauttaa.

Hän uskoo, että suomalaisilla tuotantoeläimillä on paremmat oltavat kuin jättituotantomaa Yhdysvalloissa. Eläinten tilat tosin ovat ahtaat ja virikkeettömät täälläkin, mutta esimerkiksi antibiootteja annetaan sairauksiin eikä niiden ehkäisemiseen.

– Minun tietääkseni täällä ei tehdä eläimille niin julmia asioita [kuin Foerin kirjassa], ja jos sellaista tapahtuu, siihen pitää heti puuttua. Asiaa ei voi yleistää, hän kiivastuu.

Stirkkisen mukaan ihminen pärjää ilman lihansyöntiä, mutta hän on itse sitä mieltä, että lihaa kannattaa syödä ainakin viikoittain, jopa päivittäin.

– Ravitsemuksellisesti liha on helppo tapa saada esimerkiksi tarpeellisia aminohappoja.

(Lihatiedotusyhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista liharuokakulttuuria ja välittää tietoa lihasta ja liha-alasta. Yhdistys kertoo tekevänsä yhteistyötä liha-alan toimijoiden kanssa.)