fbpx
Uutiset

Helinille ja Haajaselle kultaa Finnish Openista

Hämeenlinnan Karateseuran mitalisaalis oli kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia viikonvaihteessa Helsingissä käydyssä Finnish Openissa. Parhaiten otteli Jimi Helin, joka vasta kesällä siirtyi juniorisarjoista aikuisten tatameille. Helinin otteet tatamilla johtivat juuri 18 vuotta täyttäneen miehen finaaliin niin alle 21-vuotiaiden avoimessa sarjassa kuin myös aikuisten alle 75kg:n sarjassa. Ensimmäisenä käydyssä U21-sarjan finaalissa vastassa oli Rajakylän Karaten Aaro Tuominen, jossa Tuominen taisteli tappioasemasta 4–3 voittoon ja jätti Helinin hopealle.

Myöhemmin aikuisten alle 75 kg:n sarjassa finaalista löytyi sama mies, jonka takaa-ajo ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt ja ottelu päättyi Helinin voittoon pistein 3–1.

Seuran toisen kultamitalin taisteli Tuomas Haajanen (juniorit alle 76 kg), joka kukisti ensimmäisellä kierroksella Ylöjärven Otto-Ville Tulen ja toisella kierroksella Norjan Lestad Petterin.

Seuran toisen hopean toi Aaro Ahlgren, joka kohtasi finaalissa Viron Erik Salun. Finaali päättyi Salun voittoon lukemin 3–2 Ahlgrenin kovasta yrityksestä huolimatta.

Seuran pronssimitaleista vastasivat puolestaan Ayse Melis Abat ja Maximiliam Ollila.

Pitkäksi venyneen kilpailupäivän viimeisenä sarjana käytiin joukkueottelut. Hämeenlinna sai vastaansa Norjan joukkueen, ja urakan aloitti Tuomas Haajanen voittamalla oman ottelunsa pistein 3–1. Seuraavassa ottelussa Veeti Viitala kärsi 8–0-tappion omaa vastustajaansa vastaan.

Kierroksen viimeisessä ottelussa Niko Mantere pakkovoiton edessä haki tarvittavat pisteet ja voitti ottelun selvästi pistein 6–0.

Finaalissa Hämeenlinna kohtasi Nurmijärven joukkueen vajaamiehisenä Viitalan loukkaannuttua. Haajasen hävittyä ensimmäisen ottelun pistein 6–0, tarkoitti tämä sitä, että Nurmijärvi vei finaalin voiton. Merkityksettömässä ottelussa Niko Mantere kohtasi vielä Miska Niemisen ja hävisi tälle pistein 1–0.

Asiasanat

Menot