Uutiset

Helsingissä alkaa hiilipölyn pesutalkoot

Helsingin kaupungin päiväkodit ovat siirtymässä painokkaasti luomu- ja lähiruokaan. Jo viiden vuoden päästä joka toisen aterian ainekset ovat muualta kuin tehomaataloudesta.

Kuulostaa monen korvissa hyvältä, tosi upealta avaukselta kohti parempaa, päästöttömämpää huomista.

Luomu, luonnonmukaisesti tuotettu ruoka on monien huulilla, mutta harvan suussa. Sitä pidetään idealistien ja hyvätuloisten elitistisenä muoti-ilmiönä. Luomu on kallista, paljon kalliimpaa kuin tavallinen ruoka, jota sitäkin on viime päivinä soimattu sietämättömän kalliiksi.

Kun Suomen maataloudessa ryhdyttiin 1990-luvulla luomuilemaan, itse asiassa vain muutaman kymmenen kemiralaisen vuoden jälkeen, oli tärkeätä, ettei viljansiementä peitattu eikä peltoa lannoitettu tehdasvalmisteisilla väkilannoitteilla tai käytetty kemiallisia torjunta-aineita.

Tuolloin ei tuotteiden hiilijalanjäljestä puhuttu mitään, ei taidettu ymmärtääkään.

Pääkaupungin linjausta voisi äkkipäätään luulla viherpesuksi, vaikka ei se sitä välttämättä ole. Mutta hiilipölyn pesuyrityksestä se käy vallan hyvin. Luomu- ja lähiruualla yritetään pestä pois pääkaupungin hiilenmustaa mainetta. Helsingin sähkö- ja lämpöenergiasta kolme neljäsosaa tuotetaan edelleen fossiilisilla polttoaineilla, kivihiilellä ja maakaasulla, uusiutuvilla biopolttoaineilla vain kahdeksan prosenttia.

Mitä hiilijalanjäljen keventämiseen tulee, luomulla ja lähiruualla on kovin vähän osuutta asiaan.

Luomupellot kynnetään, kylvetään ja puidaan dieselkonein, sato kuivataan öljyllä ja jauhetaan sähkömyllyissä. Aidolla luomupellolla työt tehtäisiin hevosilla, puitaisiin miesvoimin varstoin ja jauhettaisiin vesi- tai tuulimyllyssä ellei peräti käsikivin.

Helsinkiläisnäkökulmasta toinen kupla on lähiruoka. Suomen karjatalous on jo vuosikymmeniä sitten paennut Uudeltamaalta. Sika-Suomi on länsirannikolla, samoin siipikarja. Maito lypsetään Itä-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Paitsi jos helsinkiläiset tarkoittavatkin lähiruualla virolaista ruokaa? Se tuotetaan lähellä, Viljandin ja Raplamaan satoisilla pelloilla ja suurissa navetoissa. Niistä on tunnin matka Tallinnaan ja siitä toinen mokoma helsinkiläisiin kauppoihin. Heimoveljeltä sitä saa, lähiruokaa, ei maalaisserkuilta Jyväskylän takaa.

Helsinki aloittaa hiilijalanjälkensä keventämisen väärästä ja helpoimmasta päästä ja sen vaikuttavuus on vaatimaton. Päiväkotilapset saavat lusikoida monta lautasellista luomuvelliä, ennen kuin päästövähennys vastaa yhden hiilivoimalan sulkemista.

Mitä luomuun vauraiden muotina tulee, ei Helsingilläkään oikeasti taida rahaa rajattomasti olla. Pormestari Pajusen säästölista, aloite palvelujen tuottamisesta entistä taloudellisemmin raadeltiin kohta kohdalta. Silti säästöjä on löydyttävä.

Samalla, kun luomua ylistetään, luodaan mielikuvaa, että tavallinen ruoka on jollakin tavalla epäkelpoa ihmisen ravintoa. Näinhän asianlaita ei ollenkaan ole. Idealismi tulee aina hintoihinsa. Jos helsinkiläiset punnitsevat luomuilun hintansa väärtiksi, siitä vaan.

Päivän lehti

2.4.2020