Uutiset

Helsinki Pride -tapahtuman pääpäivä käynnistyi erityisjärjestelyin – Perumista ei edes harkittu

Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma toteutui Helsingissä tänä vuonna poikkeusjärjestelyin. Tapahtuman vastaava tuottaja Annu Kemppainen näkee asiassa myös hyviä puolia. Virtuaalisiin tapahtumiin voivat ottaa osaa myös kaukana Helsingistä asuvat.
Vuonna 2018 Helsingin Pride-kulkue täytti kaupungin kadut kesäkuun viimeisenä päivänä. Tänä vuonna kulkue siirtyi koronaviruksen takia verkkoon. Kuva: Mauri Ratilainen
Vuonna 2018 Helsingin Pride-kulkue täytti kaupungin kadut kesäkuun viimeisenä päivänä. Tänä vuonna kulkue siirtyi koronaviruksen takia verkkoon. Kuva: Mauri Ratilainen

Helsinki Pride -viikko huipentuu tänään lauantaina erityisjärjestelyin toteutuvaan kulkueeseen ja konserttiin. Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma.

Tapahtuman vastaava tuottaja Annu Kemppainen kertoo, että viime vuonna kulkueeseen osallistui yli 100 000 ihmistä. Tänä vuonna suurta kulkuetta ei järjestetä koronavirustilanteen takia. Sen sijaan kulkueeseen voi tänä vuonna osallistua verkossa kello 12 alkaen.

– Lisäksi olemme kannustaneet, että ihmiset lähtevät pienissä ryhmissä ottamaan Helsingin katuja haltuunsa, Kemppainen kertoo.

Perinteisen puistojuhlan sijasta myös Helsinki Pride -konsertti lähetetään tänä vuonna suorana Helsinki Priden verkkosivuilla ja Yle Teemalla kello 16 alkaen. Tapahtuman päätösbileitä vietetään yökerho Maxinessa.

– Jotta on livekonsertin tuntua, olemme ottaneet sen verran sateenkaariyhteisön jäseniä kuin turvallista on, ja kaikilla muilla on mahdollisuus nauttia konsertista netin ja television välityksellä.

Lauantai on tapahtuman pääpäivä, mutta monenlaista ohjelmaa on luvassa vielä sunnuntaina.

Perumista ei harkittu

Monessa kaupungissa Pride-viikko peruttiin tänä kesänä koronaviruksen takia. Kemppainen kertoo, että Helsingissä tapahtuman perumista ei edes harkittu.

Tänä vuonna Priden toteuttaminen vaati kuitenkin runsaasti järjestelyitä. Tilannetta ja koronarajoituksia on seurattu tarkasti, ja suunnitelmia päivitetty ja hylätty.

– Päätimme heti, että me emme missään nimessä suostu perumaan, mutta se, mitä pystytään tekemään, selvisi vasta juuri ennen ajankohtaa, Kemppainen sanoo.

– Elämme sellaista aikaa, missä kaikki taantumukselliset voimat ja poliittinen ruma vallankäyttö ja peli ovat aika isossa arvossa, niin sitten tarvitaan myös taistelua yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen.

Erityisjärjestelyistä huolimatta maanantaina käynnistynyt Pride-viikko on Kemppaisen mukaan sujunut hyvin. Tapahtumia on tänä vuonna iso määrä. Viikko on pitänyt sisällään muun muassa keskustelutilaisuuksia, luentoja, työpajoja ja vertaistapaamisia sekä esityksiä, näyttelyitä ja juhlia.

Muutoksena aikaisempaan on se, että tapahtumista monet on järjestetty joko verkossa ja livenä tai kokonaan verkossa. Kemppainen näkee etätapahtumissa myös hyviä puolia: tänä vuonna myös kaukana Helsingistä asuvilla ihmisillä on ollut uudenlainen mahdollisuus osallistua tapahtumiin.

Tänä vuonna tapahtuman teemaksi on valittu esikuvat. Kemppaisen mukaan teemalla halutaan nostaa esille ihmisiä, jotka ovat raivanneet tietä niille oikeuksille, joita Suomessa tänä päivänä on.

– Toinen puoli teemassa on se, että olemme kaikki esikuvia, ja meidän tehtävämme on miettiä, millaisia esikuvia olemme.

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic