Uutiset

Henkilöauto törmäsi armeijan rekkaan

Henkilöauto törmäsi puolustusvoimien ajoneuvoyhdistelmään maanantaiaamuna kello puoli yhdeksän maissa moottoritiellä. Ajokit kolaroivat niin sanotussa meijerinmutkassa Hämeenlinnan keskustan ja Tiiriön välisellä tieosuudella. Kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä.

Puolustusvoimien yhdistelmä kulki noin 60 kilometrin tuntinopeudella kohti etelää. Sen takana tulleen henkilöauton kuljettaja oli aikeissa lähteä ohittamaan ja kytki jo vilkun päälle, mutta huomasikin takaa vasenta kaistaa tulevan toisen henkilöauton ja jäi kaistalleen.

Takaa vasenta kaistaa tulleen auton kuljettaja teki kuitenkin väistöliikkeen, jolloin auto lähti luisuun ja törmäsi armeijan rekan perään. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020