Uutiset

Henkirikosuhrien omaisten kokemukset sivuutetaan usein

Henkirikosuhrien omaisten toipuminen viivästyy usein median toiminnan vuoksi.

Psykologi Soili Poijula julkaisi keväällä tutkimuksen henkirikosuhrien omaisten selviytymisestä. Tutkimuksen mukaan omaisten kokemukset tiedotusvälineistä ovat usein kielteisiä. Jopa 36 prosentissa tapauksista uutisointi oli haitannut selviytymistä merkittävästi.

Poijulan tutkimus on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Suuronnettomuuksissa ja joukkosurmissa kuolleiden läheisistä on tehty tutkimuksia, kuten myös median toiminnasta tällaisissa tilanteissa. Yksittäisissä henkirikoksissa omaisten selviytyminen on kuitenkin jäänyt sivuosaan paitsi tutkimuksessa myös muussa julkisessa keskustelussa.

Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 125 ihmistä henkirikoksissa. Lähes jokaisesta tapauksesta raportoidaan mediassa. Yksityiskohtainen uutisointi koetaan loukkaavana, ja usein median edustajat saavat poliisilta tietoja jopa ennen omaisia.

Päivän lehti

5.4.2020