Uutiset

Herrasmies ja katkennut keppi

Urheilukanava sen teki. Eurosport läväytti snooker-nimisen brittiläisen biljardipelin 1980- ja 90-lukujen vaihteessa Suomen televisioruutuihin, ja se oli siinä.

Vuodet tämän jälkeen ovat olleet muun muassa pirkkalalaiselle Petri ”Coppola” Kopposelle yhtä pienten pallojen pyörimistä isolla pöydällä.

-Menin kokeilemaan ja tajusin, miten taitavia ne äijät siellä telkkarissa olivat. Pooliin verrattuna snooker on niin vaikeaa, että jotkut lannistuvat. Minulle kävi päinvastoin: ajattelin, että tätä täytyy opetella, Coppola kertoo.

-Opintoni viivästyivät kolmisen vuotta snookerin takia, mutta laman aikana valmistuin mielelläni hitaasti.

Nykyään, reilun 15 vuoden kuluttua Eurosportin snooker-ottelun katsomisesta, Coppola on tuttu näky Tampereen Galaxiessa, yhdellä Suomen suurimmista biljardisaleista. Papin työnsä ohella hän treenaa niin usein kuin ehtii.

Ei koskaan liian hyvä

Coppola ei ole ainoa koukkuun jäänyt. Snooker tekee jälleen tuloaan, ja vauhdittajana on taas urheilukanava Eurosport. Tämän on huomannut muiden muassa Balls Billiard -salia
Hämeenlinnassa pyörittävä Markus Heinonen.

-Alan tarvita toista snooker-pöytää, hän virnistää.

Toista, kyllä vain. Suosion kasvusta huolimatta snookerin harrastajamäärät ovat Suomessa pooliin verrattuna pieniä, Heinosen arvion mukaan muutamia tuhansia. Hämeenlinnassa heitä on muutama kymmen, Tampereella moninkertainen määrä.

Yksi uuden aallon innostuneista on hämeenlinnalainen Olli Tapola. On kulunut puoli vuotta siitä, kun televisio käännytti satunnaisen poolin pelaajan aktiiviseksi snookeristiksi.

-Kierretekniikat ovat vielä ihan lapsenkengissään, Tapola irvistää.

– Kilpailemisesta en haaveile, mutta haluaisin kehittyä tasaisesti. Tämä on kuin golf. Tässä ei ikinä voi olla liian hyvä, hän pohtii.

Samoin sanoin lajia kuvailee toinen hämeenlinnalainen, Lassi Rontu, joka on lähes yhtä pitkän linjan snookeristi kuin Coppola.

-Tämä on vaativaa, haastavaa, Rontu runoilee.

90 prosenttia hermojen hallintaa

Mutta mikä siinä on niin hienoa? Kertokoon Coppola, jonka lajirakkaus paistaa kauas. Hän nostaa hellästi snooker-pallot laatikostaan ja nyppäisee pienen roskan vihreää verkaa rumentamasta.

-Ammattilaiset sanovat, että tässä lajissa 10 prosenttia on tekniikkaa ja loput hermojen hallintaa. Tämä muistuttaa paljon shakkia. Ajatukset on saatava irti kaikesta muusta, koska muuten tästä ei tule mitään, Coppola hahmottelee.

Hänelle snookeriin uppoutuminen on tärkeä henkireikä. Hän käy säännöllisesti kilpailuissa, mutta jo pelkkä treenaaminen riittää irtiotoksi arjesta. Coppola kutsuu lajia ”henkiseksi painiksi oman itsensä kanssa”.

Snookerin juju on se, että kun yksi lyönti lähtee, seuraavankin pitää olla suunniteltu. Coppola sanoo oppineensa kantapään kautta sen, että pallojen pussittaminen on vain osa peliä.

Nykyään taktiikka on ilmeisesti imeytynyt konkaripelaajan verenkiertoon: pallot vierivät täsmälleen sinne, minne Coppola pyytää.

-Taktinen silmä kehittyy. On hieno elämys, kun saa samalla lyönnillä pallon pussiin ja kiven kuljetetuksi kierretekniikoiden avulla sinne, mihin haluaa.

Muiden lajien hohto häviää

Snookeristeista moni heittää muut biljardilajit nurkkaan. Coppolakin tunnustautuu lajipuritaaniksi.

-Snookerissa mentaliteetti on ihan eri kuin poolissa. Tapaan
sanoa, että pool on amerikkalainen huitomispeli, jota voi pelata ilman taitoa, kun taas snooker englantilainen herrasmieslaji, hän virnistää.

Hämeenlinnalaiset ovat maltillisempia. Lassi Rontu on kohteliaasti sitä mieltä, ettei biljardilajeja voi verrata keskenään.

Coppolakin myöntää, että herrasmiesmäisyyttä edustaa lähinnä pukeutuminen, joka juontaa juurensa brittiherrojen klubeilta. Kilpailuissa esiinnytään puku päällä, liivi ja kaulukset ojennuksessa.

-Toivon voivani sanoa, että herrasmiesmäisyys ulottuisi käytökseenkin, mutta kyllä peleissä valitettavasti psyykataan vastustajaa esimerkiksi hidastelemalla pallojen nostossa takaisin pöydälle, Coppola sanoo.

-Laji raastaa hermoja niin paljon, että monta keppiä on lentänyt seinään. Itsekin olen pikaistuksissani rikkonut yhden. (HäSa)