fbpx

Hieltä haisevat räpylät

 

Pesäpallo on peli, jossa yksi lyö ja muut juoksevat karkuun.
 
Puoli kuuta cooperista, pesäpallosta ei päivääkään. Näin sanoo koululiikuntabongarin sananlasku. Kun talvi on vietetty hiihtoladulla huhkien ja pahin loskakausi viety läpi sählymailaa heilutellen, on aika suunnata toteuttamaan opetussuunnitelmatyöryhmien kruununjalokiveä: koulupesistä.
 
Koska pesis on lajeista paras, kaunein ja kansallistuntoamme kohottavin, on sen pitäminen koulujen opetusohjelmassa joidenkin mielestä ehdotonta ja pakollista. Kaikki me olemme koulupesiksen ilon kokeneet, mutta kerratkaamme silti pelin säännöt.
 
Pelissä on kaksi joukkuetta, joista toinen huitoo kotipesässä mailalla ja toinen vahtii kolmea pesää ulkokentällä. Pelivälineinä ovat maila, yleensä sellainen jenkkileffoista tuttu pieksentäväline, ja kasa nahkaisia, hieltä haisevia räpylöitä. Kaikille ei riitä oikean käden nahkaräpsyjä, mutta vasemman käden räpylät ja lippikset ajavat saman asian. Kypärää ei käytetä. Paljain päin pelaamisesta palaa koulupesiksessä korkeintaan päänahka.
 
Kotipesässä kiviä potkiskelevan joukkueen jäsenet yrittävät vuorotellen osua mailalla pieneen, keltaiseen palloon. Parhaimmillaan pallo kulkee 160 kilometriä tunnissa. Koulupesiksessä mailalla osutaan kuitenkin useammin syöttäjään tai muihin pelaajiin, kuin palloon. Jos palloon kuitenkin satutaan osumaan, se lentää joko metrin eteenpäin tai jonkun ulkokentällä haahuilevan pelaajan polveen.
 
Räpylöitä kanniskelevat pelaajat koittavat saada haltuunsa pallon ja vierittää sen jollakin ilveellä pesälle. Yleensä pallo heitetään sellaiselle pesälle, jolle kukaan ei ole juoksemassa. Tällöin lyöjä ei pala. Näin varmistetaan, ettei ulkokenttä vahingossakaan joudu sisäkentälle, vaan pelaajat saavat piireellä maahan kuvioita tai käydä salaa röökillä vielä seuraavankin lyöntivuoron ajan.
 
Kotipesässä tuskailevat lyöjät taasen yrittävät väkisin saada itsensä poltettua, jotta he pääsisivät myös ulkokentälle lepäilemään.
 
Yleensä koulupesisjoukkueessa on yksi fanaattinen pesäpallon pelaaja. Hän haluaa sekä syöttää, lyödä, juosta, ottaa koppia ja polttaa kaikkien muiden puolesta. Fysiikan ja koulupesiksen lakien mukaan tämä on kuitenkin mahdotonta. Siksi fanaatikko tyytyy karjumaan kentän laidalla ohjeita.
 
Koulupesiksen erikoisuus on, että yleensä sitä inhoavat myös ne koululaiset, jotka pitävät koululiikunnasta. Monimutkaiset säännöt, kentällä lorviminen ja syöksyissä ruhjoutuvat polvet alkavat väkisinkin ottaa päähän.
 
Siksi ehdotankin, että pesäpallo poistetaan koulujen opetussuunnitelmasta. Tai pankaa niille lapsille edes kypärät päähän ja antakaa kunnolliset räpylät.

Menot