Uutiset

Hiihtokeskuksia avautunut Etelä- ja Keski-Suomessa

Hiihtokeskukset ovat saaneet rinteitä auki nyt myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Kalpalinna avattiin keskiviikkona. Hugonrinne on nyt lumetettu ja Kilparinteestä on lumettu neljäsosa.

Pälkäneen Sappeessa avataan päärinne todennäköisesti lauantaina. Tällä hetkellä Sappeen päärinteestä on lumetettuna noin 60 prosenttia.

Esimerkiksi Vihdissä Vihti Ski Centerissä ja Talma Skissä Sipoossa on avattu molemmissa yksi rinne.

Laskettelukauden saaminen kunnolla uudelleen käyntiin vaatisi kuitenkin pakkasasteita, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

– Jo muutama sellainen päivä, jolloin lämpötila laskisi kunnolla pakkasen puolelle, avaisi lisää rinteitä, Tollet sanoo.

Etelä- ja Keski-Suomen rinteisiin on saatu lunta lumitykeillä. Lumettamalla tehty lumi on merkittävästi kestävämpää kuin luonnonlumi, mutta lumettaminen vaatii useita pakkasasteita.

Lämmin alkutalvi ei hänen mukaansa vielä ole katastrofi alalle, sillä marras- ja joulukuu tuovat vain noin 7-10 prosenttia koko kauden tuotosta. Pohjois-Suomessa suurin osa keskuksista on auki. (HäSa, STT)