Uutiset

Hiihtoliitto ei kaipaa messiasta

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) terrierimäinen hahmo on nostettu esiin etsittäessä Suomen hiihtoliitolle messiasta, joka olisi nostamassa suomalaista hiihtourheilua sen ansaitsemalle paikalle: maailmanmaineeseen.

Jyväskylän Hiihtoseuran Pekkarinen hyrisee tyytyväisyyttään, kun joku on käynyt pyytämässä häntä valtakunnan hiihtopomoksi.

Suuri urheilujohtajahan se oli perässähiihdetty Urho Kaleva Kekkonenkin. Kepulainen lievästi hielle lemahtava suurmiehisyys on aina yhdistetty urheilullisuuteen ja etenkin sujuviin suksiin.

Kuvio on tuttu: Mauri Pekkarinen ilmoittaa jalomielisesti, että on ehkä hyvinkin kiinnostunut, mutta vain siinä tapauksessa, että paikkaa ei tarvitse tavoitella. Puheenjohtajan nuija pitäisi siis tarjoilla kultalautasella!

Mitä virkaa on puheenjohtajalla, joka ei varsinaisesti halua tehtävään, mutta joka on valmis suostumaan, jos maakuntien lähetystö käy pyytämässä nenät lattiaa viistäen?

Mikä ihmeen itseisarvo yksimielisyys on henkilövalinnoissa? Onko puheenjohtajalla sitten hyvä olla, kun parhaat kannattajat muuttuvatkin viikon päästä selkäänpuukottajiksi?

Arvokkain johtajan paikka on tasapäisessä kamppailussa saavutettu. Presidentti Tarja Halosen suosion salaisuus on osittain se, että hän kävi tasapäisen ja reilun kamppailun Esko Ahon kanssa. Vaihoehdot kuuluvat demokratiaan.

Ahon esimerkki on houkuttelevaa mannaa Mauri Pekkariselle. Ahohan toimi hiihtoliiton puheenjohtajana ja ehti hymyillä ennen doping-paljastuksia suomalaisten suursaavutusten paisteessa. Olisiko Pekkarisenkin uralla hiihtonosteen aika?

Herätys hiihtoväki! Suomalainen hiihto ei tarvitse johtoonsa pelastajaa eikä etenkään poliitikkoa.

Ympäripyöreiden selitysten aika on ohi. Jos jokin järjestö on menettänyt perin juurin uskottavuutensa suomalaisten silmissä, se on juuri hiihtoliitto.

Joku muistaa missä oli kuullessaan John F. Kennedyn kuolemasta. Minä muistan täsmälleen missä läikytin kahvimukini, kun kerrottiin Mika Myllylän jääneen kiinni dopingista. Siinä meni usko hiihtoon, toivo ja melkein rakkauskin.

Hiihtoliitossa ei kuitenkaan ole enää mitään pelastettavaa. Hiihto on jo puhtaasti kuivilla kiitos urheilijoiden ja seurojen aktiivien, jotka ovat jaksaneet tehdä töitä herrojen ketkuilusta välittämättä.

Kalle Palander on suomalaisen mieshiihdon ykkösnimi, vaikka laskeekin alamäkeen ja asuu Monacossa.

Hiihtoliiton johtokunta näytti ovea puheenjohtaja Seppo Rehuselle, kun ei esittänyt häntä Suomen Olympiakomitean johtopaikoille. Rehunen ilmoitti suivaantuneena, ettei ole käytettävissä Leppävirran kokouksen valintoja tehtäessä. Tiistain Hämeen Sanomissa hän kuitenkin sanoi, ettei hänen päätöksensä olekaan välttämättä lopullinen.

Ai niin – tietenkin: jos joukolla pyydetään, Rehunen suostuukin yllättäen jatkamaan. Mikäs siinä, mutta luottamusta Seppo Rehuseen pitää löytyä muiltakin kuin Seppo Rehuselta.

Päivän lehti

30.3.2020