Uutiset

Hiihtoloma alkakoon

Taas on koululaisten urheiluloman aika ja ladut ajettu hyvissä ajoin valmiiksi palvelemaan pieniä ja vähän isompiakin hiihtelijöitä luonnon helmassa kaukana metelistä ja kiireestä. Näin sen piti loman alkaa.

Meille on vain jostain syövereistä ilmaantunut kurittomia ja pahanilkisiä moottorikelkkailijoita, jotka häpeämättömästi ajavat kaikki ladut pilalle.

Kiukusta itkien hiihtäjä tuli kotiin, kun kävi katsomassa latuja jotka oli pilattu.

Sunnuntaina 19.2.2006 puolenpäivän aikoihin neljä kelkkailijaa ajaa surutta Hämeenlinnasta Janakkalan puolelle maakaasulinjaa pitkin kunnan ajamia latuja myöten.

Lienevätkö samat latvalahoiset kaverit olleet edellisinäkin vuosina asialla, sillä tämä toistuu näköjään joka vuosi.

Luulisi kunnollisten kelkkailijoiden yhdessä virkavallan kanssa puolustavan mainettaan ja etsivän keinoja tämänkaltaisten k…päiden hoiteluun pois liikenteestä ja jos ei muu auta, niin kelkat takaisin sinne työkäyttöön mihin ne kuuluvatkin.

Tarkentakaahan siis kymppitie-valtatie3-Virala-Renko -välisen maaston seurantaa. Huomioikaa vielä, ettei näillä kelkkailijoilla ole maanomistajien lupaa kurvailla pelloilla ja ihmisten pihoilla ja jokainenhan tietää, ettei kelkkailu kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Kiikaritähtäimen läpi rekisterit ylös

Janakkala

Päivän lehti

25.5.2020