Uutiset

Hiili vai turve, rutto tai kolera

Säätytalolla Helsingissä hierottiin eilen rauhaa Suomen soista. Pääkiivailijat olivat vanhoja riitapukareita, turveteollisuus ja luonnonsuojelijat. Ikuinen turverauha ei Säätytalossa vielä syntynyt, mutta pahimpien rimpien ylittäviä pitkospuita toki kunnostettiin.

Soita, jos mitä meillä riittää, kolmannes manner-Suomen pinta-alasta, pari hehtaaria nuppia kohti. Kymmenestä miljoonasta suohehtaarista puolet on ojitettu, miljoona hehtaaria suojeltu ja turvetuotannossa noin 85 000 hehtaaria.

Mistä palelee? No siitä, että luonnonsuojelijat ja turveparoonit mielivät juuri samoja soita omiin tarkoituksiinsa.

Suojeluväki vaatii suojeltaviksi satatuhatta hehtaaria entisen miljoonan lisäksi. Turveteollisuus tarvitsisi uusiksi nostoalueikseen 90 000 hehtaaria.

Onpa turhanaikaista mankumista, puolin ja toisin! Soista riittää yllin kyllin molemmille ja jää vielä pirun paljon ylikin. Varsin pienelle asenteiden tarkistamisella kiistan osapuolet saisivat mieleisensä reviirit ja kaikilla olisi hyvä mieli.

Kun kaiken lisäksi näyttää siltä, ettei turpeenpolttoa ihan heti lopeteta, on toki viisasta määritellä ne suot, jotka suojellaan ja ne joista otetaan energiaa. Mutta kun suomalaisia ollaan, juoksuhaudoista ei noin vain nousta ylös.

Turve on näinä tuulimyllyjen ja aurinkopaneelien aikakaudella kovin epäseksikäs energianlähde. Viisaat ihmiset kiistelevät jopa siitä, onko se edes uusiutuva luonnonvara.

On se, sillä miten muuten selitetään soiden synty. Millikin vuodessa on kasvua ja maapallolla on ollut aikaa synnyttää turvetta, miljoonia vuosia.

Turpeella katetaan Suomessa 5-8 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta, kaukolämmöstä enemmänkin. Se työllistää noin 13 000 ihmistä ja energiaturpeen arvo on 420 miljoonaa euroa vuodessa.

Usein verrataan hiiltä ja turvetta keskenään. Molemmat aiheuttavat päästöjä ja ovat siksi huonossa huudossa. Suomeen ostetaan hiiltä Venäjältä, Puolasta, jopa Kiinasta ja Australiasta asti 300 miljoonalla eurolla vuodessa.

On tietysti makuasia, haluaako sairastaa ruton vai koleran, pahoja molemmat, mutta hiilen ja turpeen kesken valinnan luulisi olevan helppoa. Kotimaisuus, työpaikat ja karttuva bruttokansantuote puhuvat turpeen puolesta.

Kun Suomea jälleenrakennettiin, soita ojitettiin ahkerasti. Syntyvistä suometsistä uskottiin saatavan puuraaka-ainetta metsäteollisuudelle. Nykyisin jo myönnetään, että kaikki ei mennyt nuottien mukaan. Yli 800 000 hehtaaria ei ole suota eikä metsää, ojitus ei tuottanut toivottua tulosta. Nämä hehtaarit voisi helposti ennallistaa takaisin suoksi tukkimalla ojat. Jospa lisääntyvä suoala pyyhkäisi riidat päiväjärjestyksestä.

Mutta ei tällainen sopuilu käy päinsä. Se kolhaisisi suojelijoiden uskottavuutta omien silmissä. Kokemukset vuosien varrelta osoittavat, että ruokahalu kasvaa syödessä.

Nykykatsannossa Koskelan Jussi kuokkineen oli pahimman sortin ympäristörikollinen. Menee ojittamaan pappilan suon ilman laajaa YVA-menettelyä!

Päivän lehti

17.1.2020