Uutiset

Hiljainen matkakohde odottaa pitkän tien kulkijaa

Rankkasade piiskaa tuulilasia, ja loputtomiin jatkuvat kuopat hyppyyttävät ajokkia matkatessani yksinäisenä kiemurtelevaa tietä Vuohiniemen perukoilla Hattulassa.

Kanajärven talonpoikaismuseo Kalvolassa ei voi ainakaan sijaintinsa puolesta olla niitä kohteita, joihin kesälomalaiset eksyvät tavan takaa. Loma-Suomi on pullollaan kaikenlaisia markkinoita ja karkeloita, ja vielä enemmän löytyy metsien uumenissa sijaitsevia pieniä matkailukohteita. Miten ihmeestä vähäväkisessä maassa riittää kävijöitä joka kolkkaan? Vai riittääkö?

Talonpoikaismuseon emäntä Sanni Kaisla kävelee sateenvarjo olallaan vierasta vastaan ja johdattelee kahvion puolelle. Seinäkellon raksutus erottuu selkeästi muuten uinuvassa huoneessa. Vieraskirjassa ei ole tälle päivälle yhtään merkintää, mutta se ei Kaislaa masenna.

– Kyllä kävijöitä voi vielä tulla. Nythän on vasta aamupäivä, hän sanoo luottavaisesti.

Mökkiläisiä
ja retkikuntia

Kaislan mukaan talonpoika Emanuel Kanajärven entiset asuinsijat kiinnostavat eniten lähikunnan asukkaita ja mökkiläisiä. Lisäksi paikalla käy Kanta-Hämettä kiertäviä ryhmiä.

Pihapiirin ja rakennusten kuntoa tarkkaan vaaliva Kaisla myöntää, että hiljaisia hetkiä on usein.

– Ei tänne yleensä tulla sattumalta, mutta ne, jotka haluavat, löytävät varmasti perille. Ihmisiä kiehtoo kodinomaisuus, sillä täällähän näyttää siltä kuin asukkaat olisivat vasta lähteneet.

Kodinomaisuuteen vaikuttanee myös ystävällinen emäntä, joka harvoin törmää sellaisiin tilaa koskeviin kysymyksiin, joihin hänellä ei olisi vastausta. Liikaa huomiotakaan Kaisla ei kaipaa: valokuvaan suostuttelu ei onnistu, vaikka kuinka anelee.

Tarinoiden taika
jatkaa kulkuaan

Museo on kesällä avoinna joka päivä seitsemän tuntia, ja koko sen ajan Kaisla on valmiina vieraita varten – valmiina kertomaan tarinoita Emanuel Kanajärvestä, 1800-luvun elämänmenosta ja käyttöesineistä sekä kierrättämään uteliaita pihapiirin rakennuksissa.

Tarinat vaihtuvat silloin tällöin, mutta opastuksen perusrunko on pysynyt samana ne 40 vuotta, jotka Kaisla on johdattanut nykyajan lapsia entiseen elämänmenoon. Museorakennukset siirtyivät Kaislalle ja hänen edesmenneelle puolisolleen tämän vanhemmilta, jotka taas ostivat paikan Kanajärven suvulta.

Ainakin pedoista asiantuntija on kertonut monta kertaa: piha on aidattu karjaa vaanineiden susien ja karhujen vuoksi, ja karhun häätämiseen tarkoitettu vanha nuija nojaa yhä päärakennuksen seinää vasten.

– Tarinat ovat kulkeneet suvussa eteenpäin, ja Kanajärvestä kertovista kirjoista olen lukenut lisää yksityiskohtia, Kaisla taustoittaa tietolähteitään.

Museon emäntää kiehtookin matkailukohteen pitämisessä juuri historia. Toinen innoittaja taas on kävijöiden kanssa jutustelu, johon tarjoaa mahdollisuuden joskus hiljaisen päivän ainoa matkalainen ja toisinaan viikonloppuisin isokin retkiseurue.

Paluumatkalla mietin käpälälautoja, lasten reikäistuinta ja hämyisiä huoneita sekä intoa, jolla historiasta kiinnostuneet vanhoihin esineisiin suhtautuvat. Vähän matkan päässä Kanajärvestä vastaan tulee valkoinen auto. Onkohan sen kuski menossa aikamatkalle vuosien taa? Laittamaan vieraskirjaan tämän päivän ehkä ainoan puumerkin.