Uutiset

Hiljaisuus ei säily suojelematta

Hiljaisuus on noussut 2000-luvulla yleiseksi keskustelunaiheeksi. Samaan aikaan, kun matkailubisnes tuotteistaa hiljaisuutta ja suomalaiset hakevat hiljaisuutta retriiteistä ja lomakeskuksista, on maassa käynnistymässä hiljaisuuden suojelu meille niin itsestäänselvien vesien- ja ilmansuojelun rinnalle.

Vaatimukset hiljaisuuden suojelemisesta ovat paikallaan, sillä hiljaisuus on katoava luonnonvara. Monissa keski-Euroopan maissa hiljaisuutta ei enää riitä suojeltavaksi, sillä yli puolet asukkaista joutuu elämään jatkuvassa melussa.

Hiljaisuus on noussut 2000-luvulla yleiseksi keskustelunaiheeksi.

On laskettu, että yli miljoona suomalaista altistuu päivittäin häiritsevälle, yli 55 desibelin, melulle. Kun Hämeenlinnassa tehtiin neljä vuotta sitten meluselvitys, todettiin, että joka viides kaupunkilainen elää arkensa melussa.

– Hämeenlinna ei ole mitenkään poikkeuksellisen äänekäs kaupunki. Tilanne on samanlainen kaikkialla Suomessa, ympäristö- ja terveysinsinööri Hannu Laukkarinen Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosastolta huomauttaa.

Melu ja hiljaisuus ovat kuitenkin syvästi henkilökohtaisia asioita, joita eivät desibelimittarin lukemat voi mitata.
Desibelimittari kun ei erota moottoritien liikenteen melua vaikkapa ukonilmasta. Vaikean hiljaisuuden tutkimisesta samoin kuin sen suojelemisesta tekee juuri sen suhteellisuus. Toisen melu voi olla toiselle vain vaimeaa taustahälyä.

Hiljaisuus on kaupungin asukkaiden viihtymisen kannalta kuitenkin tärkeää. Laukkarinen sanoo olleensa jo pitkään tekemisissä melun kanssa, sillä juuri metelistä valitetaan ympäristöosastolle eniten. Desibelimittari on hyvä työkaveri silloin, kun mitataan melun terveydellisiä vaikutuksia, mutta viihtyisyyden lahjomattomin mittari on ihmisen oma korva.

– Eniten Hämeenlinnassa valitetaan asumisen aiheuttamasta melusta. Ihmiset haluavat kuitenkin asua kasassa palveluiden lähellä ja ovat silloin jo tehneet tietoisen päätöksen melun hyväksymisestä. Elämisestä syntyy aina ääntä ja silloin, kun ihmisiä asuu paljon yhdessä, on ääntä tietenkin myös enemmän, Laukkarinen korostaa.

Suomessa on vielä mitä suojella

Suomalainen kulttuuri liittää hiljaisuuden yleensä luonnonhiljaisuuteen. Ihmiset haluavat lenkkeillä ja sienestää hiljaisuudessa, mutta asumiseen pikkuhäly jo hyväksytään. Oma pohjoinen tapamme kokea hiljaisuutta ei ole kuitenkaan poissuljettu asia rakennetusta ympäristöstäkään. Se vaatii kuitenkin kaupunkisuunnittelulta ja kaavoitukselta uutta ajattelua.

– Kun tiedämme, missä esimerkiksi Hämeenlinnan hiljaiset alueet ovat, voidaan hiljaisuuden vaatimus ottaa huomioon jo alueita kaavoitettaessa ja taloja rakennettaessa. Asukkaat on nykyisin hyvin mahdollista suojella ylimääräiseltä melulta. On arvostuskysymys, otetaanko hiljaisuus huomioon vai ei, terveysvalvonnan johtaja Sara Syyrakki korostaa.

Suomessa hiljaisuudesta alettiin puhua ensimmäisen kerran vuoden 1986 meluntorjuntalain yhteydessä.

Suomi ja Pohjoismaat ovat hiljaisuuden vaalimisessa etuoikeutettuja, sillä täällä on vielä mitä vaalia.

Pohjoismaista edelläkävijä on Ruotsi, jossa tielaitos käynnisti viisi vuotta sitten pilottiprojektin hiljaisten alueiden kartoittamiseksi.

Suomessa hiljaisuudesta alettiin puhua ensimmäisen kerran vuoden 1986 meluntorjuntalain yhteydessä, mutta toden teolla keskustelu käynnistyi, kun luonnonsuojeluliitto ja Suomen Latu tekivät ensimmäiset aloitteet hiljaisten alueiden kartoittamisesta vuosituhannen vaihteessa.

Vuonna 2002 päästiin tositoimiin, kun EU:n ympäristömeludirektiivi polkaisi kartoitukset käyntiin. Hiljaisten alueiden kartoituksen pioneeriksi ehti Hyvinkää vielä samana vuonna. Kaupungin esimerkki on saanut joukon seuraajia, joista Hämeenlinna tarttui toimeen toukokuussa.

Hämeenlinnan hiljaiset alueet on saatu kartoitetuksi ensi kevääseen mennessä.

– Hiljaisia alueita on kartoitettu loppujen lopuksi vielä varsin harvoissa kaupungeissa, joten Hämeenlinna on kärkijoukossa. Hiljaisia alueita on voitava suojella ja niiden määrä pitäisi pitää ainakin nykyisellään.

Sara Syyrakki ei kyseenalaista vaatimusta siitä, että hiljaisuus olisi jokaisen suomalaisen kansalaisoikeus. Ihmisten toivetta saada asua mahdollisimman meluttomassa ympäristössä ei voi ohittaa olankohautuksella.

– Me emme voi väheksyä meluherkkiä ihmisiä.

Korva turtuu liikenteen meluun

Melulla on kaupunkilaisille suuri merkitys. Tutuksi tullutta moottoritien jylyä ei pidetä enää metelinä, vaan enemmän häiritsee esimerkiksi musiikin jytke naapuriravintolasta.

Suomen suurin ympäristömelun lähde on liikenne. Hämeenlinnan keskustaa halkova moottoritie, rautatie ja toisaalta myös läheltä liippaava kymppitie raamittavat hiljaiset paikat. On kuvaavaa, että EU:n ympäristömeludirektiivin vaatimia melukartoituksia pitää tehdä Hämeenlinnassa juuri moottoritiestä, jossa kaasuttelee yli seitsemän miljoonaa autoa vuodessa.

Hiljaista paikkaa on turha haikailla ruutukaavasta, mutta kovin kauas keskustasta ei Hämeenlinnassa vielä tarvitse mennä ennen kuin kuulee oman hengityksensä.

– Minun mielestäni Hämeenlinnassa on vielä paljon hiljaisia alueita – tai ainakin suhteellisen hiljaisia. Kaupunkimaista hiljaisuutta löytyy vaikka osasta Kaupunginpuistoa ja Aulankoa, mutta toisaalta myös keskustan pikkupuistikoista, Laukkarinen korostaa.

Luonnossa riittää ääntä

Luonto ei ole koskaan täysin hiljainen. Ukkonen jyrisee, oksa rapsahtaa, varikset raakkuvat ja tuuli suhisee korvissa. Me emme kutsu luonnon koviakaan ääniä kuitenkaan meluksi. Vain ihminen metelöi: ajaa autolla, vesiskootterilla tai lentokoneella ja laulattaa kännykkäänsä sienimetsässä. Ihmisen äänet kuuluvat kaiken lisäksi kauas. Moottoritietä pitkin huristavien autojen meteli kuuluu taustakohinana kilometrienkin päähän.

Hiljaisuuden kokemus on kaikilla erilainen. Kun luontomatkailussa tuotteistetaan hiljaisuutta, tuotteistetaan tosiasiassa suomalaista hiljaisuutta, joka voi olla kaukana vaikkapa saksalaisen tai britin käsityksestä hiljaisuudesta. Kaikissa kulttuureissa kun hiljaisuutta ei liitetä yhtä vankasti luonnonrauhaan kuin Suomessa.

Hiljaisuus ei ole vain tunne ja tasapaino, vaan terveyskysymys. Tutkimusten mukaan kun melu lisää esimerkiksi unihäiriöitä ja kohottaa verenpainetta.

– Asuin monta vuotta aivan Tampereen rautatieaseman vieressä, enkä saanut tavarajunilta rauhaa. Huomasin selvästi, kuinka väsynyt olin koko ajan. Alituinen melu lisäsi selvästi unentarvetta, kartoitusta Hämeenlinnassa tekevä Heidi Piilola kertoo.

Heidi Piilola tarvitsee rauhoittuakseen luonnon hiljaisuutta ja sen hän löytää kotikonnuiltaan Alajärven rannalta. Hän tuntee olevansa suomalaisena etuoikeutettu, sillä täällä hiljaisuudesta ei sentään tarvitse maksaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa voi ostaa hiljaisuutta 20 minuutin annoksina.

– Alajärvellä soutelu tai rannoilla kävely tuo minulle hiljaisuuden.

Mykkäkoulukin on hiljaisuutta

Sara Syyrakille hiljaisuus on elintärkeää ja vaatii luonnonrauhaa. Hän etsii hiljaisuutta luonnosta ja luonnossa mieluiten suolta.

– Minä hiihdän, kävelen, sienestä ja marjastan, mutta pääasia on, että pääsen väillä omaan rauhaani. En tulisi toimeen ilman hiljaisuutta. Minulle olisi kauhistus asua kaupungin keskustassa.

Hiljaisuus on monta kertaa myös mielentila. Hannu Laukkariselle ja projektikoordinaattori Marja Kokolle hiljaisuus löytyy useimmiten muualta kuin luonnosta.

– Hiljaisuus on eri päivinä erilaista. Minulle riittää yleensä kaupunkimainen hiljaisuus. Joinakin päivinä kotona tulee kotonakin hiljaisuus, kun alkaa mykkäkoulu, Laukkarinen nauraa.

Etenkin perheellisille hiljaisuus voi merkitä vaikka rauhoittumista Kauniiden ja rohkeiden seurassa. Marja Kokko ei tarvitse saippuasarjoja, vaan tovin omaa aikaa.

– Minulle hiljaisuus on aika, ei paikka. Haluan välillä aikaa kuunnella omia ajatuksiani ja saada elämääni näin järjestystä. Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada purkaa tunteitaan rauhoittumalla.