Uutiset

Hiljaisuus on kultaa - sanatkin joskus ihan ok

Hiljaisuus on varsinainen vekkuli. Siitä puhuminen innostaa ryöpsähtelevään sanatulvaan, ja kaiken maailman melusta huolimatta se on aina läsnä. Eikä siinä vielä kaikki. Hiljaisuutta voi myös kuunnella.

– Silence! Se on kaikkein tärkeintä ja oleellisinta! Me aloitamme hiljaisuudesta. Säveltäjä lähtee hiljaisuudesta. Se on aina ympärillämme ja sisällämme, sanoo Rene Farabet ja vahvistaa sanomaansa kauhomalla – hiljaisuutta? – kaksin käsin.

Farabet on maailmankuulu ja monilla kansainvälisillä tunnustuksilla palkittu radio-featureiden ja -dokumenttien tekijä. Hän perusti Ranskan yleisradioon Atelier de Création Radiophoniquen vuonna 1969.

– Se oli tavallaan vallankumous. Siihen asti radiota oli tehty studioissa, mutta me päätimme lähteä ulos. Halusimme vuorovaikutukseen ulkomaailman kanssa, innostuu Farabet muistelemaan vanhoja.

Nyt, 33 radiotyövuotta ja 1300 – 1500 tehtyä ohjelmaa myöhemmin, eläkkeellä oleva ääniguru löytää radiosta vähän hyvää sanottavaa.

– Ei pidä vaipua pessimismiin, mutta radiossa on entistä vaikeampaa olla luova. Riippuu tietysti siitä miten radio määritellään, mutta nykyisin se on tiedottamista ja kommunikointia varten. Sitä ei pidetä enää ilmaisun mediana.

Korvia saa käyttää

Kiitos Radioateljeen, Suomessa kunnianhimoista ja ”kokeellista” radioilmaisua voi vielä kuulla YLEn Radio 1:ltä, mutta muutoin kaiken maailman radiotaajuudet tuottavat harvoin yllätyksiä.

Dokumenttien ja draamojen rakenteet noudattelevat perinteisiä kaavoja. Yhdysvalloissa, formaattiradion synnyinmaassa, kuunnelmia tehdään tänä päivänä enää Kaliforniassa.

– Nuoret taiteilijat työstävät ennakkoluulottomasti ääniä, mutta he eivät ole töissä radiossa, vaan tekevät musiikkia tai ääni-installaatioita. Ehkä uuden etsiminen onkin tärkeämpää kuin radio sinänsä, pohtii Farabet.

Hän allekirjoittaa ajatuksen, etteivät ihmiset käytä korviensa koko kapasiteettia. Niillä kuullaan, muttei kuunnella. Tosin tapa saattaa olla usein myös tärkeä osa itsesuojelua. Harva nauttii aidosti tavaratalojen muzakista tai puhelinpalvelujen jonotusmusiikeista.

– Jos menen kahvilaan lukemaan, en tietenkään pidä taustamusiikista. Mutta jos tekee töitä äänten kanssa, täytyy myös hyväksyä se mitä ympärillä on. Se on elämän presenssiä, joka muuttuu koko ajan.

Radio kuuluu yölle

Yhtenä extreme-äänikokemuksenaan Farabet pitää vuosia sitten tekemäänsä matkaa Suomen Lappiin. Ranskan radiomiehellä ja pohjoisen poroisännällä ei ollut yhteistä kieltä, mutta radiomies palasi kotiin yhtä vaikuttavaa hiljaisuutta rikkaampana.

– Olimme pitkiä aikoja puhumatta. Välillä tämä vanha mies kuitenkin lausui jotakin. Kuuntelin hänen puhetapaansa ja lauseiden energiaa. Hän puhui sotakokemuksistaan, ja tunsin hänen tunteitaan hänen äänessään. Sanatkin ovat joskus ihan ok, mutta tässä oli jotakin herkempää, tunteellisempaa ja tärkeämpää.

Nykyihmiset kuuntelevat radiota aamuisin ja autossa. Farabetille tämä sopii mainiosti, mutta hän toivoo, että radio tarjoaisi tulevaisuudessakin kuulijoille muutakin kuin päivän uutiset ja hitit.

– Radio kuuluu yölle ja yksinäisyydelle. Se on sisäistä toimintaa. Radiota pitäisi kuunnella kuin konserttia! (HäSa)