Uutiset

Hillary Hurley lähtee HPK:sta Etelä-Koreaan

HPK:n naisten lentopallojoukkueen yhdysvaltalaispelaaja Hillary Hurley, 27, jatkaa uraansa Etelä-Korean liigassa.

Hyvän alkukauden HPK:ssa pelannut Hurley lentää Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin jo perjantaina.

– Hurleyn turkkilainen agentti oli korealaisten kanssa seuraamassa tiistaista liigaotteluamme. Sen jälkeen istuimme pöydän ääreen agentin kanssa ja asiat saatiin nopeasti sovittua, kertoo HPK-naisten toiminnanjohtaja Ville Kalliomäki.

Kalliomäen mukaan Hurley oli tulevassa seurassaan testissä jo keväällä.

– Silloin hän ei saanut sopimusta Etelä-Koreaan. Korealaiset tietysti tiesivät, missä Hillary pelaa ja osasivat olla senkin takia meihin yhteydessä.

Etelä-Korean naistenkin liigassa pelaajien palkat ovat hyviä.

– Hillary halusi itse lähteä sinne, emmekä halunneet sitä estää. Tämä on hänelle elämän tilaisuus. Arvioisin, että hän saa siellä kymmenkertaisen palkan pelaamisestaan meillä pelaamiseen verrattuna.

Kalliomäen mukaan myös HPK saa pelaajasiirrosta hyvän korvauksen, mutta summista hän ei halua puhua.

– Tämä oli sekä Hurleylle että HPK:lle ratkaisu, josta ei voinut kieltäytyä.

HPK:n naisten liigajoukkueen yhtenä vahvuutena on ollut pelaajamateriaalin laajuus. Samanlainen laajuus tulee pysymään.

– Etsimme nyt uutta yleispelaajaa. Tarkoitus on, että hän on Hämeenlinnassa mahdollisimman nopeasti. Meillä on kuusi vaihtoehtoa ja yhden heistä valitsemme, Kalliomäki vakuuttaa.

HPK jatkaa naisten liigaa sunnuntaina Kangasalla. Tämän vuoden puolella (29.12.) se pelaa vierasottelun lisäksi Salossa. LP Viesti on näillä näkymin HPK:n vastustaja myös CEV-cupin toisella kierroksella, jonka ottelut pelataan tammikuussa. Salo voitti keskiviikkona Mladost Zagrebin vierasottelussaan suoraan kolmessa erässä. Toisen kerran joukkueet ovat vastakkain ensi torstaina Salossa. HäSa

Asiasanat