Uutiset

Hilma Kovanen onnistui vanneohjelmassaan

Hämeenlinnan Voimisteluseuran Hilma Kovanen, 14, esitti onnistuneen vanneohjelman lauantaina Tavastia-areenassa järjestetyissä rytmisen voimistelun ikäkausikisoissa. Nuorten yksilökisassa kilpaillut Kovanen ylsi paraativälineellään 18 voimistelijan kisassa komeasti viidenneksi. Kahden välineen kokonaispisteissä (vanne ja pallo) HämVS:n juniori sijoittui 10:nneksi (pisteet 18,300).

Nuorten kisan voittoon taituroi Suomalaisen Voimisteluseuran Daria Kuosti pistein 24,750. Hän oli paras vanneohjelmassa ja toinen pallo-ohjelmassa.

Hilma Kovanen oli tyytyväinen ensimmäisiin kisoihinsa seuransa uudessa tukikohdassa (entinen Punaportin liikuntahalli). Parannettavaa jäi tällä kertaa vain pallo-ohjelmaan.

– Kokonaisuutena kisat sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Vanne on paras välineeni ja se onnistui lähes nappiin, arvioi Kovanen.

Kovanen antoi hyvät näytöt marraskuun 16.–17. päivinä Hämeenlinnassa järjestettäviin SM-kisoihin.

– Hilma onnistui hyvin vanneohjelmassaan varsinkin tansseissa ja riskiheitoissa. Pallo-ohjelmassa hän putosi yhdenneksitoista ohjelman lopun ison pudotuksen takia, kertoi HämVS:n päävalmentaja Maria Golovina.

HämVS:n kisoissa kilpailtiin myös pre-nuorten joukkuesarjassa. Tässä kisassa hämeenlinnalaisilla ei ollut mukana joukkuetta.

– Viiden voimistelijan joukkuekisan voiton vei SVS:n ryhmä. Mukana oli seitsemän joukkuetta. Kisat päättyivät iltapäivän osioon, jossa esiintyivät pienimmät voimistelijat Asema-ohjelmissaan. HämVS:lta kilpailukokemusta oli hankkimassa peräti 15 voimistelijan alkua, laskeskeli Suomen Voimisteluliiton rytmisen lajipäällikkö Emma Kurki.

Tavastia-areenassa hyvät tilat

Rytmisen voimistelun harrastajilla on Hämeenlinnassa vihdoin omat harjoitustilat. Tavastia-areena osoittautui lauantaina myös hyväksi kisanäyttämöksi.

– Tämä on ainoastaan hieman liian matala sali. Parhaiden taitureiden korkeimmat heitot tahtovat osua kattoon. Täällä on vastaavasti hyvä katsomo sekä siistit ja kunnostetut tilat. Vihdoin myös seuramme kaikki lajit ovat samassa salissa. Tilat ovat käytössämme iltapäivisin ja viikonloppuisin. Hämeenkaaressa jouduimme aina siirtymään muihin saleihin lentopalloturnausten tai hallin muiden tapahtumien takia, päävalmentaja Golovina muistelee.

HämVS:n lauantain ikäkausikisoissa oli mukana lähes sata voimistelijaa.

– Tällä joukolla pääsimme hyvin testaamaan tiloja, lajipäällikkö Kurki arveli. (HäSa)

Asiasanat