Uutiset

Hirvet eivät soitelleet kirkonkelloja

Oudon kepeästi, lähes olemattomasti valtakunnan media on hoidellut merkittävän uutisen viime vuodelta: vuonna 2010 hirvikolareissa ei Suomessa kuollut ainoatakaan ihmistä. Pellit kyllä paukkuivat yli tuhat kertaa, mutta kuolinkelloja ei soiteltu kertaakaan.

Myös hirvien aiheuttamat metsävahingot ovat dramaattisesti vähentyneet, jopa niin, että metsäkeskuksissa suunnitellaan tuhoja tarkastaneiden ja tarkastuksia suunnitelleiden virkamiesten lomauttamista, uudelleen kouluttamista tai peräti irtisanomista.

Kunnia hirvielon suotuisasta kehityksestä lankeaa osaaville riistantutkijoille ja eteville virkamiehille, jotka ovat taitavasti kaitseneet harrastukseensa sitoutuneita vastuullisia metsästäjiä. Valtakunnalliset suositukset ja tavoitteet on saavutettu, puhukoot kaiken maailman piiperot mitä tahansa.

Tulkitsen myös oman harrastuneisuuteni vähintään riittäväksi, hirvijahdissa vierähti syksyllä peräti 23 päivää. Noiden jahtipäivien kestäessä näin kolmesti hätäisen häivähdyksen hirvestä, mutta laakiakaan en ampunut.

Harrastuneisuuteni ei silti mennyt hukkaan, sillä sen perään kyseltiin tiukasti hakiessani kantolupaa uudelle hirvikiväärille. Päätöstä pähkittiin toista kuukautta, mutta ehkä 23 metsästyspäivää vakuuttivat lupapoliisit harrastukseni aitoudesta ja aseen tarpeellisuudesta. Ennen eivät poliisit tämmöisiä kyselleet, enintään rouva, jonka mielestä rahalle olisi kyllä muutakin käyttöä.

Moinen äkseeraus on seurausta kahden pipipään kouluammuskelusta, viattomat kunnon kansalaiset kärsivät suotta.

Viime tiistaina näki päivänvalon uusi uljas Riistakeskus. Päättäjät ovat viime vuodet tunteneet sanomatonta mielitekoa rustailla aluehallintoa sinne tänne, uuteen asentoon.

Avin ja Elyn erinomaisuudesta ei ole vielä näyttöä, mutta nyt oli ihan pakko mulkata riistahallintoakin, vaikka vanhakin oli ihan soiva peli. Metsästäjien keskusjärjestö riistapiireineen ja riistanhoitoyhdistyksineen olivat ainakin kustannustehokkaita, koska metsästäjät tekijät niissä paljon työtä, ilmaiseksi talkoilla.

Valtakunnalliseen ja myös alueellisiin riistakeskuksiin nimitetään neuvostot katsomaan vähän perään. Edustajat valitaan metsästäjistä ja riistaa suojelevista, tarkkailevista tai pelkäävistä sidosryhmistä.

Näin suojeluväkikin saa edustajansa valtakunnalliseen neuvostoon. Hyvä niin, koska hyvien tapojen ja vastavuoroisuuden perusteella myös metsästäjät saavat tietysti edustajansa luontojärjestöjen johtoelimiin.

Viisasta olisi ollut nimittää neuvostoihin myös marttoja. Tämä sidosryhmä edistäisi suurenmoisesti riistasaaliin kotitalouskäyttöä.

Kaikkea valtaa ei silti anneta neuvostoille. Hirvien, peurojen sekä suurpetojen pyyntiluvista päättää viranomainen, yleensä paikallinen riistapäällikkö kuultuaan ensin neuvostoa ja saatuaan tukun lausuntoja.

Tässä voi käydä samalla tavalla kuin muutaman vuoden voimassa olleen maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Naapuria pitää kuulla, mutta hänestä ei tarvitse välittää.