Uutiset

Hirvet törmäilevät taas maanteille

Hirviä ja peuroja liikkuu taas runsaasti maanteillä. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla autojen eteen on vuorokauden aikana juossut kaksi hirveä ja kolme peuraa. Kainuussa sattui yöllä viisi hirvikolaria.

Poliisin mukaan ihmiset selvisivät törmäyksistä liki vammoitta. Vain pieniä pintanaarmuja jouduttiin hoitamaan.

Hirvikolareita sattuu eniten syys-marraskuussa, peuraonnettomuuksia puolestaan marras-joulukuussa. Eläimiä ajaa liikkeelle kiima-aika ja talvilaitumille siirtyminen sekä lauantaina alkava hirvenmetsästys.

Eniten eläimet liikkuvat aamu- ja iltahämärissä, jolloin myös työmatkaliikenne on vilkkainta. (HäSa, STT)