Uutiset

Hissipsykologin vastaanotolla

– Pater noster -hissi, siis Eduskuntatalon herrahissin tyyppinen, on ehdottomasti mun suosikki. Se on tehokas hissityyppi, eikä siinä tarvita minkäänlaista käyttöliittymää. Ei yhtään painettavaa nappia, eikä odottamista. Sen kun vain astuu kyytiin, psykologi Aapo Puskala kertoo innostuneena.

Aapo Puskala yrittää ymmärtää sekä hissejä että ihmisiä. Jani Suhonen / HäSa

– Vaikka onhan se tietysti hissityyppinä hieman hankala. Ihmiset pelkäävät liikkuvaan koriin astumista ja liikuntaesteiselle tai näkövammaiselle se on täysin mahdoton käyttää. Mutta silti se on hieno, vaikka 1970-luvun onnettomuuksien jälkeen ei uusia paternostreita ole enää saanut tehdä, hän jatkaa.

Kone Oy:n, maailman neljänneksi suurimman hissivalmistajan, insinöörivetoisessa ilmapiirissä työskentelee kaksi käytettävyysasiantuntijaa. He pitävät ihmisen puolta teknologiaa vastaan parempia käyttöliittymiä suunnittelemalla. Helsinkiläinen Aapo Puskala on heistä toinen.

Vaikka hissit ovat kehittyneet yksinkertaisista moottorilla ylös hinattavista vaunuista tietokoneohjatuiksi, huipputehokkaiksi kuljetusvälineiksi, on niillä matkustaminen yhtä helppoa kuin ennenkin. Hissi kutsutaan nappia painamalla, astutaan sisään ja painetaan toista nappia. Matkan päätteeksi ollaan oikeassa kerroksessa. Helppoa kuin mikä. Vai onko sittenkään?

Kone ei lue ajatuksia

Hissejä kuljettivat koulutetut ammattilaiset, kunnes he epähuomiossa onnistuivat tuhoamaan koko ammattikuntansa. New Yorkin hissipoikien lakko 1900-luvun alussa ei tuonutkaan heille lisää liksaa vaan sai hissivalmistajat kehittämään automaattisen hissin. Hissipojista tuli työttömiä ja matkustajat joutuivat itse hissipojiksi.

Valitettavasti vain ihmisen ja koneen välinen suhde ei ole koskaan ongelmaton. Ihminen haluaa, että kone osaisi aavistaa hänen ajatuksensa ja oikkunsa ja silti toimisi aina tismalleen konemaisen loogisesti.

Hissien käyttetävyyden tutkiminen ei ole pelkkää teoretisointia. Koneen testilaboratorioon Lohjan Tytyrin kaivokseen on rakennettu 200 metrin syvyyteen maan alle iso hissiaula, jossa on kahdeksan hissin ovea. Aulassa voidaan isoillakin testiryhmillä kokeilla, miten erilaiset materiaalit, opasteet ja käyttölaitteet vaikuttavat hissillä kulkemisen sujuvuuteen.

Tavoitteena on, että hissiä osaisi käyttää jokainen 12 vuotta täyttänyt ohjekirjaa lukematta ja kursseja käymättä, kulttuuri- ja koulutustaustaan katsomatta.

Kaksi vaikeaa nappia

Otetaan kaksi nappia ja pannaan ne hissikuilun viereen. Hissin kutsunappeja osaa jokainen käyttää.

Hämeenlinnan vanhin hissi löytyy Höyhensaaren talosta. 20-luvun lopussa hissi oli pikkukaupungissa suuri ihme. Vaikka hissin tekniikka on uusittu jo pariinkin kertaan, on vanha kori istuimineen vielä käytössä. – Nykyään tällaisia hissejä ei saa enää tehdä, mutta vanhoja hissejä ei ole pakko modernisoida. Näistä ihmiset pitävät. Juhani Salo/HäSa

– Kahden napin järjestelmä ei ole selkein mahdollinen, mutta se on kompromissi selkeyden ja tehon välillä. Kun jo hissiä kutsuttaessa kerrotaan mihin suuntaan ollaan menossa, pääsee aina oikeaan suuntaan menevään hissiin, Puskala sanoo.

Tai pääsisi, jos kaikki osaisivat käyttää nappeja oikein.

– Ihmisillä on kaksi erilaista tapaa nähdä hissin toiminta. Suurin osa näkee napit niin kuin ne on suunniteltukin toimimaan: kun halutaan mennä alas, painetaan alempaa nappia ja ylös mennessä ylempää ja oikeaan suuntaan kulkeva hissi pysähtyy kohdalle.

– Toiset taas katsovat koko prosessia laitteen näkökulmasta. He näkevät että hissi on heitä alempana ja he painavat “ylös”-nappia, jotta hissi tulisi heidän luokseen tai painavat alhaalla “alas” kutsuessaan hissin alas heitä hakemaan. Keskimäärin joka toinen kerta he saavat väärään suuntaan menevän hissin ja kaikkien matka hidastuu.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne kärsimättömät, jotka painavat molempia nappeja. Hissin saa kyllä nopeammin nin, mutta matkaan kuluvassa ajassa ei voita, jos hissi lähteekin väärään suuntaan.

Ihmisten ajatuksia ei aina voi ennakoida, mutta pienellä suunnittelulla voitaisiin ainakin tyhmimmät virheet välttää. Tampereen teknillisessä yliopistossa on hissin kutsunapin ja oven väliin sijoitettu valokatkaisija. Jossakin päin yliopistoa valot välkkyvät aina, kun hissiä yritetään tilata.

Käyttöliittymäsuunnittelijan on vain sopeuduttava siihen, että ihminen on tottumustensa orja: hissin oven vieressä olevasta napista yritetään tilata hissiä, vaikka se kuinka näyttäisi valokatkaisimelta.

Laitteita pitää yrittää ymmärtää

Hissipsykologiksi Aapo Puskala päätyi Nokian Wap-osaston ja pelifirman kautta.

Kiinnostus käyttöliittymiä kohtaan sai alkunsa jo opiskeluaikana, kun tuleva psykologi joutui tilasto-opinnoissaan Helsingin yliopistolla käyttämään surullisenkuuluisaa Survo-ohjelmaa.

– Käskyt annettiin pitkinä, kryptisinä komentoina ja jos sieltä jäi yksikin välilyönti tai kenoviiva välistä, niin ohjelma antoi oikean näköisen tuloksen, joka olikin täyttää puuta-heinää. Se oli sietämätöntä.

Huonosti tai epäloogisesti käyttäytyvän laitteen kohdatessaan Puskala ei polta päreitään. Ei edes videoita ohjelmoidessaan.

– En minä turhaudu, vaan otan haasteena ymmärtää miksi laite toimii niin. Ja samalla ajattelen, että tämä olisi tehtävä paremmin. Joskus olen lähettänyt laitteen valmistajalle ystävällisen viestin, jossa kerron miten sen saisi toimimaan paremmin, Puskala hymyilee.

Edessä vuosisadan suurin muutos

Hymyt saattavat olla tiukassa käyttäjillä, kun lähivuosina useissa isoissa toimistotaloissa siirrytään käyttämään täysin uudella tavalla toimivia destination control -hissejä.

– Käyttöliittymämielessä edessä on suurin muutos hissin käytössä sataan vuoteen. Enää ei määränpäätä valita hississä vaan se näppäillään etukäteen hissiaulassa olevalle päätteelle, joka sitten kertoo, millä hisseistä pääsee perille. Itse hississä ei enää ole kerrosvalintaa.

DC-hissi on huomattavasti aikaisempia tehokkaampi, mutta uusille tai satunnaisille käyttäjille on voi olla vaikeaa tottua omalla tavallaan toimivaan hissiin. Ensimmäisinä päivinä tarvitaan jopa hissiopastajia kertomaan, miten uutuus toimii.

Tavallisen hissimatkailijan onneksi nämä hissit on suunniteltu lähinnä pilvenpiirtäjiin, joissa hissejä käyttävät päivittäin samat henkilöt. Kauppakeskuksiin tai asuintaloihin niitä tuskin tullaan asentamaan.

Muoti voittaa käytettävyyden

Niinkin yksinkertainen asia kuin mukavasti toimiva painonappi on pitkän kehitystyön tulos.

– Ihmiset haluavat saada palautetta teoistaan useammalla kuin yhdellä aistilla. Kun napin tuntee painuvan pohjaan, se päästää miellyttävän naksahduksen ja vielä valokin syttyy, voi olla varma, että hissi on varmasti saanut tiedon siitä mihin mennään. Siitä tulee parempi fiilis.

– Ajoitus on tärkeää. Kytkimen naksauksen korvaaminen piippauksella ei toimi, koska se tulee usein pienellä viiveellä, eri suunnasta ja on epäluonnollinen ääni. Ihmiset suhtautuvat epäillen laitteeseen, joka ei toimi luontevasti.

Aapo Puskalan harmiksi muoti ajaa usein käytettävyyden edelle.

– Nyt hisseihin halutaan hipaisukytkimiä. Niistä ei voi tuntea missä painettava kohta sijaitsee, joten näkövammaiset ovat vaikauksissa niiden kanssa. Oikeaa nappia etsiessään he saattavat painaa useita kerrosnappeja, eivätkä enää tiedä mihin päätyvät.

Mikään ei ole sattumaa

Kulttuurisidonnaisuudet vaikuttavat yksinkertaistenkin asioiden suunnitteluun.

Yksi Puskalan vaikeimmista tehtävistä oli suunnitella sarjakuvamuodossa toimiva sanaton ohje, joka kertoo että hissin hälytysnappia on painettava useita sekunteja, jotta puheyhteys hälytyskeskukseen avautuisi. Ja jotta tehtävä ei olisi liian helppo, ohjeen piti toimia sekä oikealta että vasemmalta luettuna.

Myös värien symboliikka vaikuttaa. Punainen rinnastetaan lähes kaikissa kulttuureissa kieltoon ja epäonnistumiseen. Siitä huolimatta punaisia valoja näkee usein napeissa kertomassa painamisen onnistumisesta. Nykymuoti taas vaatii jokaiseen paikkaan sinisiä led-valoja värin merkityksistä välittämättä.

– Värisokeat ovat ryhmä, joka usein unohdetaan kokonaan. Jos laite antaa palautetta vain vaihtamalla valon väriä punaisen ja vihreän välillä, niin kymmenen prosenttia miehistä ei näe mitä tapahtuu.

– Hissi ei poikkea muista laitteista siinä, että se toimii parhaiten silloin, kun se toimii kuten käyttäjänsäkin. Parhaita esimerkkejä hyvästä suunnittelusta ovat ehkä Google ja Apple. Molemmat tekevät laitteita ja ohjelmia, joita jokainen osaa käyttää miettimättä. Se ei ole sattumaa, vaan pitkän tutkimustyön tulosta. Sitä osaa oikeasti arvostaa vasta, kun joutuu käyttämän jotain heikommin toimivaa laitetta. (HäSa)

Turvallisin tapa liikkua

Hissillä matkustamiseen liittyy paljon pelkoja ja myyttejä. Useimmat niistä kumpuavat siitä, että hississä ihminen on tekniikan armoilla samalla tavalla kuin lentokoneessa – mutta huomattavasti paremmassa turvassa.

– Hissillä matkustaminen on turvallisempaa kuin autolla ajaminen tai portaiden kiipeäminen, mutta silti osa ihmisistä pelkää sitä niin paljon, että ei voi käyttää hissejä lainkaan, Aapo Puskala sanoo.

Helpoin tapa lievittää jännitystä on säilyttää jokin yhteys ulkomaailmaan. Siksi lasiseinäiset näköalahissit ovat suosittuja – paitsi korkanpaikankammoisten keskuudessa. Ahtaan paikan kammoa lievitetään valaistuksella ja materiaaleilla. Peilit ja kiiltävät teräspinnat tekevät tilasta suuremman tuntuisen ja luksushissien videoruudut antavat matkustajalle tekemistä ja katsomista.

Yleisin kammo liittyy putoamiseen. Hissin vaijerit kestävät reilusti yli kymmenen kertaa suuremman painon, kuin hissillä saisi kuljettaa, eikä hissi kaapelin katkettuakaan putoa vapaasti alas. Lisäksi hissikorit suunnitellaan tarkoituksella niin, että suurimman sallitun ihmismäärän ahtaminen kyytiin käy epämukavaksi.

Urbaani myytti kertoo, että hissikuiluun pysähtyneestä hissistä voi happi loppua.

– Pysähtyneessä hississä voi olla lämmintä, mutta happi ei voi päästä loppumaan. Sitäkin on harkittu, että korin sisälle asennetaan selvästi ilmastointiaukoilta näyttäviä ritilöitä. Ne eivät paranna ilmankiertoa yhtään, mutta ihmisiä ne tuntuvat rauhoittavan.

Häiriötilanteessa on turvallisinta odottaa hississä. Vaikka ovet saa avattua väkisin, on kerrosten väliin pysähtyneestä hissistä ulos kiipeäminen vaarallista. Pahimmillaan ihminen voi pudota hissin alle kuiluun. Tämän estämiseksi hissikorin kynnyksen alla on teräslevy, joka tukkii avoimen kuilun.

– Pelko tekee sellaisistakin tilanteista vaarallisia, jotka eivät sitä muuten olisi.

Myös äänet vaikuttavat.

– Tekniikan toimimiseen liittyy aina ääniä, mutta suhinat ja kolahdukset eivät saisi kuulostaa pelottavilta. Aasiassa halutaan täysin hiljaisia hissejä, Amerikassa hissi saa pitää liikkuessaan enemmän ääntä. Nämä ovat kulttuurieroja.

Toimintaelokuvista tuttuja kattoluukkuja ei hisseistä löydy, sillä niille ei ole mitään tarvetta edes hissiä huollettaessa. Eikä ärsyttävän rauhoittavaa hissimusiikkiakaan soiteta kuin aniharvoissa hisseissä.

– Ajatuksena kai oli, että musiikki rauhoittaisi matkustajia, mutta todellisuudessa se ärsyttää. Hissiin ei mennä viihtymään, vaan sillä liikutaan mahdollisimman nopeasti kerroksesta toiseen.