Kolumnit Uutiset

Hitaasti kiiruhtaminen riittää taas tänäkin vuonna

Hulluudeksi sanotaan liian helposti tekoja, jotka ovat elävintä elämää ja perusteellisesti harkittuja, vaikka ehkä muulta näyttävät.

Joistakin suurista saavutuksista voimme ajatella, että itse en ikinä moiseen kykenisi. Se on ihan väärä lähtökohta. Jokainen pystyy vaikka mihin, kun vain tarttuu tavoitteeseen.

Kauhajoella keskiviikkona juostu vuoden 2014 viimeinen TKR-maraton oli historiallinen. Kolmen suomalaisen, Tagen, Kalevin ja Ritvan (TKR) tavoitteena oli juosta kalenterivuoden aikana 100 maratonia. Tulos ylitti kaikki odotukset.

Ritva Vallivaara-Pasto juoksi päättyneen vuoden aikana 143 maratonia.

Ylivoimaisesti eniten maratoneja, reilusti yli 1 800, taivaltaneen suomalaisen, Kalevi Saukkosen, maratonien kokonaismäärä vuonna 2014 oli 162.

Tage Lemström pääsi lähimmäs tasan sataa maratonia. Tagen luku oli kaikkien vaikeuksien jälkeen sankarillinen: 101.

Kalevilla on ikää yli 70 vuotta ja Ritva sekä Tagekin ovat jo hyvässä iässä olevia eli päälle 50-vuotiaita.

En sanoisi Tagea, Kalevia tai varsinkaan sukulaistani Ritvaa vain hulluiksi suomalaisiksi, vaan kaiken takana lopultakin harvinaisen tavallisiksi ja tervepäisiksi. Heidän saavutukseensa voi pystyä pelkästään täydellisesti, hiljaa ja itsekseen omistautumalla.

Katselin vuosi sitten loppiaisena Jämijärvellä Tykköön maratonin ja saunan jälkeen, kun Tage ja Kalevi jäivät jatkamaan vielä taivallustaan, kun suuntasimme jo kotiin.

Ei ole olemassa vääriä syitä kuntoilun aloittamiseen. Jos joku ajattelee lenkille lähtiessään kansanterveyttä ja yhteiskunnan yhteistä hyvää, niin siitä vaan. Kaikki sallitaan, kiihkeä maratonkeräilykin.

Esikuvien voima voi olla uskomaton. Hitaasti kiiruhtava Kalevi on ykkönen, mutta olen joskus pitkän juoksun vaikeimmalla hetkellä ajatellut myös toista äärilaitaa: Juha Väätäisen ja DDR:n Jürgen Haasen raakaa kirikamppailua Helsingissä vuonna 1971. Sen mielikuvan jälkeen on aina löytynyt jokin piilossa ollut voimanripe.

Varokaa vertaamasta itseänne muihin, jos olette vuodenvaihteessa ehkä aloittamassa juoksuharrastuksen. Ketään ei tarvitse katsoa sen paremmin ylöspäin kuin alaspäinkään.

Kun olen toisinaan ohittanut maratonreitillä Kalevin kierroksella, olen yrittänyt muistaa, miten paljon pidemmällä hän on juoksijan tiellä.

Juoksijan tie ei ole kuitenkaan kaikkien tie. Kun juoksubuumi jatkuu jopa keskellä talvea, tekee mieli jo toppuutella. Ei kaikkien tarvitse. Ei se ketään paremmaksi tee.

Jos ei toisiin, niin ei kuntoilijan itseensäkään pidä tuijottaa, ei peiliin, maailmanlopun sykemittariin tai helvetilliseen henkilövaakaan. Ne ovat ulkopuolisia turhuuden maailman asioita, joilla ei ole merkitystä.

Tärkein on ensimmäinen askel. Sen perässä tulevat kaikki miljoonat muut.