Uutiset

Hitit ja klassikot samalla näyttämöllä

Hämeenlinnan kaupunginteatterin katsomossa on viime talven aikana ollut runsaasti tilaa. Tilasto kertoo karusti, että kuluneella näytäntökaudella teatterissa kävi noin 25 000 katsojaa eli puolet huippuaikojen huikeista 50 000 katsojan määristä. Erityisesti päänäyttämön esityksiin olisi mahtunut väkeä vaikka kuinka. Toisella suunnalla huumorilla hersytelleet stand up -klubit vetivät Verstaan täyteen. Lastennäytelmälle riitti katsojia, Fedja-setä, kissa ja koira saivat nauttia yleisön vankan tasaisesta suosiosta.

Katsojaluvut eivät kuitenkaan ole teatterin tärkein mittari, vaikka tämän viisarin heilahdukset kertovatkin sekä ihmisten kiinnostuksesta ohjelmistoon että vaikuttavat vakavalla tavalla teatterin tulopohjaan. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa on parin vuoden ajan eletty säästöliekillä, mutta tehty kuitenkin kunnianhimoisesti teatteria. Tutut, sitkeät näyttelijät eivät ole kadonneet kotikaupungin näyttämöltä minnekään, vaikka teatterin talous on ollut tervehdyttämiskuurilla.

Näkyvin höylän jälki on ollut se, että järkälemäisistä Pohjantähden ja Autiotalon kaltaisista musikaaleista on luovuttu. Musikaalien ystäville on luvassa katsottavaa ja kuunneltavaa jälleen keväällä 2006, jolloin Leevi and the Leavings -yhtyeen tuotantoon pohjautuva Teuvo-musikaali avaa teatterinjohtaja Heikki Paavilaisen kauden Hämeenlinnassa.

Raumalainen teatterinystävä pohjusti minulle, että Raumalta Hämeenlinnaan siirtyvä Paavilainen on ansioitunut juuri siinä, että hän on osannut tehdä vuosittain hyvän suuren yleisön hitin, mutta ei ole unohtanut kunnollisia puhenäytelmiä. Onhan kunnollinen puhenäytelmä tunnustetusti teatterintekemisen kulmakiviä, vaikkakin samalla tavalla musikaali voi omassa lajityypissään täyttää vahvan draaman tunnusmerkit.

Itse tervehdin heti ilolla Anton Tsehovin Vanja-enoa, jäntevää klassikkoa Hämeenlinnan kaupunginteatterin tulevan kauden ohjelmistossa. Vanja-eno osoittaa, että taitava draama kantaa yli vuosikymmenien ja – satojen, onhan Tsehovin teksti kulkenut maailmalla jo vuodesta 1897. Puhenäytelmiä arvostavat muutkin tädit kuin minä ja tädithän puolestaan ovat suomalaisen kulttuurin suurkuluttajia. Tällä hetkellä minua aktiivisemmin teatteria harrastava ystäväni katsoo vuosittain noin 30 esitystä eri puolella Etelä-Suomea eli suurkuluttamiselle löytyy hyviä perusteita.

Länsisuomalaisessa rannikkokaupungissa ensi syksyn suuren yleisön hitti lienee Danny, musikaali Ilkka Lipsasen elämästä ja musiikista. Heikki Paavilainen vastaa siellä Dannyn käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Tavallisena katsomoiden penkinkuluttajana toivon, että Paavilaisen Rauman konseptista hyötyy jatkossa myös hänen uusi teatterikaupunkinsa.

Anna-Mari Henriksson-Helmikkala