Uutiset

Hjallis Harkimon Liike Nyt ei osallistu valtakunnallisiin vaalitentteihin – Eduskuntavaaleissa ykkösteema on oma sote-malli, jossa maakunnat laitetaan romukoppaan

Eniten Liikkeen kannattajissa on ennen kokoomusta, perussuomalaisia ja vihreitä äänestäneitä tai niitä, jotka eivät ole aiemmin äänestäneet ollenkaan. Eduskuntavaaleihin on tavoitteena kerätä 150 ehdokasta ja saada useampia kansanedustajia.
Hjallis Harkimon mukaan Liike Nytin tavoitteena on, että tulevaisuuden päätöksiä ei enää tehdä suljetuissa kabineteissa, vaan niiden ihmisten kanssa, joita asiat koskevat.

Viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen listoilta eduskuntaan valittu Hjallis Harkimo on yksi Liike Nytin kansanedustajaehdokkaista. Sen sijaan Liike Nytin toinen kärkihahmo, sdp:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner ei asetu ehdokkaaksi.

Harkimo kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että kaikkiaan ehdokkaita on tavoitteena saada 150, jokaisesta vaalipiiristä. Tähän mennessä reilut 50 ihmistä on ollut halukkaita ehdokkaaksi.

– Heissä on toimitusjohtajia, sairaanhoitajia, poliiseja ja opiskelijoita, miehiä ja naisia. Tarkoitus on saada ehdokkaita mahdollisimman kattavasti, Harkimo kertoi.

Helsingissä ja Harkimon omassa vaalipiirissä Uudellamaalla tarvittava määrä ehdokkaita alkaa olla kasassa. Nyt keskitytään muihin vaalipiireihin.

Jokainen ehdokkaaksi mielivä haastatellaan ja hänen pitää kerätä omasta vaalipiiristään sata nimettyä ja äänioikeutettua kannattajaa. Ehdokkaaksi ei saa asettua kuin yksiin vaaleihin. Tosin Liike Nyt päättää eurovaaleihin osallistumisestaan vasta myöhemmin. Harkimo toivoo, että maakuntavaaleja ei koskaan edes järjestetä, eikä nykyisen hallituksen maakuntamalli mene läpi.

Harkimon mukaan Liike Nytin kannattajissa on ihmisiä, jotka eivät ole ennen äänestäneet ja muita puolueita ennen äänestäneistä eniten kokoomusta, perussuomalaisia tai vihreitä äänestäneitä.

Harkimon mukaan tavoitteena on saada useampia kansanedustajia, mutta hän ei halunnut antaa tarkempaa vaalitavoitetta.

Omasta sote-mallista äänestys ensi viikolla

Mitä asioita Liike Nyt sitten lähtee eduskuntavaaleissa ajamaan? Kannattajat saavat kertoa siihen mielipiteensä Liike Nytin verkkosivuilla. Tähän mennessä ykkösasia on ollut oma sote-malli.

Liike Nytin sote-mallin yksi pääsuunnittelijoista on Karoliina Kähönen, joka tekee väitöskirjaa poliittisesta päätöksenteosta Turun yliopistoon. Mukana valmistelussa on Harkimon mukaan ollut sairaanhoitopiirien johtoa, erikoislääkäreitä sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta ja valtiosääntöprofessoreita.

Liikkeen sote-mallissa siis ei ole maakuntia ja malliin on otettu paljon vaikutteita Ruotsista. Perusterveydenhuoltoa hoitavat terveyskeskukset liitetään erikoissairaanhoidosta vastaaviin nykyisiin sairaanhoitopiireihin. Sosiaalitoimi jätetään kunnille. Sairaanhoitopiireihin tulee vaalit ja myöhemmin verotusoikeus. Alussa valtio toimii uudistuksen käynnistäjänä, mutta myöhemmin valtion rooliksi jää mahdollistaa terveiden sote-markkinoiden kehitys.

Liikkeen sote-malliin kuuluu myös valinnanvapaus. Se toteutetaan porrastetusti. Kokeilu tehdään koko maan laajuisesti sosiaalihuollossa. Sen jälkeen valinnanvapauden piiriin tulevat terveyskeskukset eli asiakkaat saavat valita yksityisen ja julkisen lääkäriaseman välillä.

Hoitojonoja puretaan niin, että alussa asiakkaiden saamaa Kela-korvausta nostetaan merkittävästi, mutta tämä on väliaikainen muutos.

Harkimon mukaan valinnanvapausmalli on EU-kelpoinen, koska julkiset palvelut kilpailevat yhtiöinä samoilla markkinoilla yksityisten palveluiden kanssa. Kuntien omaisuus ei siirry sairaanhoitopiireihin korvauksetta.

Kannattajat äänestävät Liikkeen omasta sote-mallista ensi viikolla.

 

Lue myös: Manipulointiyritykset ovat mahdollisia – Harkimon Liike Nyt etsii keinoja verkkoäänestäjien henkilöllisyyden varmentamiseksi

 

12 vaaliteeman tiekartta ensi vuoden puolella

Oman sote-mallin lisäksi Liikkeen kannattajat ovat netissä ainakin puoltaneet yrittäjän sosiaaliturvan kehittämistä, yleishyödyllisten yhteisöjen ja ay-liikkeen veroalennusten keventämistä ja Itämeren puhdistamista.

Kannattajat ovat saaneet verkkokyselyssä kertoa, mitä asioita he pitävät tärkeinä. Ei ensi, vaan sitä seuraavalla viikolla kannattajat saavat äänestää useista kymmenistä konkreettisista vaalitavoitteista ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen. Lopulta valitaan 12 vaaliteeman tiekartta, joihin kaikki ehdokkaat sitoutuvat.

Silloin selviää esimerkiksi, ovatko maahanmuuttoasiat tärkeissä teemoissa. Kannattajissa kun on sekä ennen vihreitä että perussuomalaisia äänestäneitä eli ihmisiä, joiden näkemykset maahanmuutosta voivat poiketa paljonkin. Harkimon mukaan Liike Nyt on EU-myönteinen puolue.

Tähän saakka toiminnan on rahoittanut Harkimo, mutta vaalityötä varten aletaan kerätä eri tavoin varoja. Varainhankintaan on ilmoittautunut jo noin 50 vapaaehtoista. Ainakin varoja tulee Harkimon ja parin muun ihmisen järjestämästä luentokiertueesta ja vapaaehtoisista lahjoituksista.