Uutiset

HJS hävisi lohkokärjelle

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran naisjoukkue kärsi tappion Ykkösen lohkonsa kärkijoukkuetta, helsinkiläistä Klubia vastaan. Loppulukemat olivat selvät 4-1 (1-0).

HJS:n ainoan maalin teki Elina Hämäläinen pelin lopussa, mutta takaa-ajoa ei 1-3-tilanteesta syntynyt.

-Tappio oli selvä, mutta peli oli tasaista vääntämistä. Klubi oli maalitilanteissa parempi. Vähän halpoja maalejakin, etenkin yksi vastaan yksi -tilanteissa oltiin löysiä, summasi HJS-luotsi Juha Jakobsson.

-Koko ottelun vapaapotkujen määrä oli melkein sormilla laskettavissa. Se kertoo siitä, että räväkkyys puuttui ja peli oli sellaista pelailua.

HJS jatkaa lohkossaan taistelua kakkospaikasta, mutta kärjessä Klubi on karannut jo 11 pisteen päähän. (HäSa)