Uutiset

HJS jatkaa yhteistyötään Ferenc Puskás -akatemian kanssa

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa yhteistyötä tekevä Ferenc Puskás -akatemia perustettiin vuonna 2007 kaikkien aikojen kuuluisimman unkarilaisen, jalkapalloilija Ferenc Puskásin 80-vuotissyntymäpäivänä.

Akatemian perusti Unkarin pääministeri Viktor Orban ja sitä alettiin rakentaa hänen syntymäkaupunkiinsa Felcsutiin. Jalkapalloakatemian tarkoituksena on paitsi kehittää jalkapalloilijoita Unkarin maajoukkueisiin, myös kasvattaa ja opettaa poikia Ferenc Puskásin arvojen mukaisesti. Näitä tavoitteita kohti mennään lähes sadan akatemiassa työskentelevän ihmisen voimin.

Puskás-akatemian tekninen johtaja Péter Horváth korostaa kasvatuksellisen puolen merkitystä akatemian toiminnassa.

– Tarkoituksenamme on kasvattaa pelaajistamme sivistyneitä nuoria ihmisiä. Akatemialla on oma koulu, jossa opiskellaan jalkapallon ohella päivittäin. Siellä pelaajat tapaavat myös muita ikäisiään nuoria, sillä koulu ja myös muut kampuksemme tilat ja palvelut ovat kaikkien käytössä. Haasteena on tarjota akatemialaisille normaaleja elämän rutiineita ja tilanteita, sillä elämme aika sulkeutuneessa ympäristössä. Kehittyäkseen ihmisinä he tarvitsevat mahdollisuuksia tehdä virheitä, ja itsenäistyä ilman jatkuvaa ulkopuolista tukea ja valmiiksi ohjelmoituja päiviä, Horváth kertoo.

Akatemia tekee yhteistyötä lähes viidenkymmenen unkarilaisen seuran kanssa. Näin varmistetaan se, että maan kaikkein lahjakkaimmat juniorit saadaan huippuvalmennuksen piiriin. Puskás-akatemia ei kuitenkaan yksin pääse valitsemaan tulevia tähtiä, vaan se kilpailee seitsemän muun jalkapalloakatemian kanssa nuorista jalkapalloilijoiden aluista. Akatemiasarjoja pelataan Unkarissa 12-vuotiaista aina 19-vuotiaisiin.

Péter Horváth ja Puskás-akatemian maalivahtivalmentaja, Suomen liigassa 150 ottelua MyPassa ja KuPS:ssa pelannut István Mitring, piipahtivat Hämeenlinnassa HJS:n vieraina. Seurat ovat tehneet yhteistyötä lähes Puskás-akatemian perustamisesta lähtien, sillä HJS:n urheilutoimenjohtaja Ari Seppälä tutustui Mitringiin työskennellessään KuPS:ssa.

– Yhteistyöllämme on pitkät perinteet ja sitä päivitetään parhaillaan lähivuosia varten, sanoo HJS:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

– Meiltä on käynyt Unkarissa pelaajia kutsuttuina, viimeksi B-juniori Santeri Korpela ja C-ikäinen Joona Miekka. Puskás-akatemia haluaa nähdä ja tutustua lahjakkaisiin pelaajiin ympäri Eurooppaa. Myös valmentajakoulutus on meitä kiinnostava yhteistyön muoto, hän jatkaa.

Myös kansainvälisten kontaktien luonti muidenkin isojen eurooppalaisten seurojen kanssa on mahdollista Unkarin kautta

– Tarkoituksenamme on päästä mukaan isoihin kansainvälisiin kutsuturnauksiin. Puskás-akatemia tekee yhteistyötä esimerkiksi Real Madridin kanssa. Näemme erittäin hyödyllisenä jatkaa tiivistä yhteistyötä unkarilaisten kanssa, Dahlman tuumaa. HäSa

Asiasanat