Uutiset

HJS:lla hyvä kausi pelikentillä

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kausi 2016 on paketissa. Yli 1200 nuoren pelaajan seura vietti sunnuntaina perinteisiä kauden päättäjäisiään Elenia-areenassa. Leppoisat juhlat aloitettiin aiempien vuosien tapaan munkkikekkereillä, jonka jälkeen siirryttiin katsomolehtereille seuraamaan ohjelmaa ja jännäämään palkintojenjakoa.

HJS:n kausi oli menestys laajalla rintamalla. Seuran useampikin juniorijoukkue ylsi hyviin sijoituksiin sarjapeleissä ja turnauksissa. Nuorten futaajien taustalla tehtiin myös kovasti töitä.

– Vaikeiden taloudellisten aikojen jälkeen toimintamme on tervehtynyt ja olemme toteuttamassa seuran historian suurimman organisaatiomuutoksen, joka mahdollistaa tulevaisuudessa entistä laadukkaamman pelaajan arjen. Meillä on mukana yli 250 vapaaehtoista toimijaa valmentajina, ohjaajina, joukkueenjohtajina, rahastonhoitajina ja huoltajina, kertoo HJS:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

HJS:n toiminnan kivijalkana on laaja naperotoiminta, joka liikutti tänä vuonna yli 330 alle kouluikäistä lasta.

– Toinen HJS:n näkyvä ja talouteen vaikuttava toiminnanmuoto olivat turnaukset, jotka hiljaisempien vuosien jälkeen on turnauspäällikkö Janne Heinosen johdolla jälleen elvytetty. Seuramme turnauksissa vieraili kauden aikana noin 20 000 vierasta, Dahlman muistelee.

HJS:n joukkueet menestyivät kaikissa nuorten ikäryhmissä. Myös seuran edustusjoukkue ylsi melkoiseen saavutukseen Nelosessa. Joukkue voitti kaikki 22 sarjaotteluaan ja nousi ensi kaudeksi Kolmoseen.

– Edustuksemme saavutus hakee vertaistaan kantahämäläisessä jalkapallohistoriassa. Unohtaa ei sovi HJS:n ja Valkeakosken Hakan A-junioreiden yhteisjoukkueen historiallista SM-hopeamitalia, joka on ensimmäinen laatuaan hämeenlinnalaisessa jalkapallossa. Pullerin Rohkeat Potkijat niitti niin ikään menestystä erityisryhmien SM-sarjassa voittaen kotiturnauksessaan Suomen mestaruuden.

– Meillä oli myös maininnan arvoisia seuran järjestämiä tapahtumia kauden aikana lukuisia, joista näkyvimpiä taisivat olla syyskuun kaksi maaottelutapahtumaa, jotka keräsivät Kaurialan lehtereille yhteensä yli 2000 katsojaa seuraamaan seuran omien kasvattien Aapo Mäenpään ja Katariina Kosolan otteita. Järjestimme myös lauantaina Tampereen piirin taitokilpailut Säästöpankki-areenassa, toiminnanjohtaja Dahlman kertoo.

HJS:n kauden päättäjäisissä oli mukana nelisensataa junioria vanhempineen. Tilaisuudessa palkittiin muun muassa seuraavat pelaajat, toimijat ja joukkueet:

Vuoden nappulapelaaja Miko Koivuniemi. Vuoden tyttöpelaaja ja HJS:n tulevaisuuden pelaaja Katariina Kosola.

Vuoden poikapelaaja Eetu Tapanainen ja vuoden taitopelaaja Sara Haapala.

Vuoden huoltaja Kari Nokkonen ja vuoden joukkueenjohtajat Vesa Sarja ja Hannu Räisä.

Vuoden naperovalmentaja Aki Damskägg ja vuoden valmentaja Mape Paappanen,

Pyyteettömän pysti Jyrki Kopra.

Vuoden erikoismaininnat FC Haka/HJS A-nuorten yhdistelmäjoukkue ja Pullerin Rohkeat Potkijat. HäSa

Asiasanat