Uutiset

HJS:n nuorten taito on kehittynyt

Hämeenlinnalaisessa juniorijalkapalloilun näkymät ovat valoisat. Näin vakuuttaa Hämeenlinnan Jalkapalloseuran toiminnanjohtaja Ville Dahlman, joka aloitti työnsä seuran toiminnanjohtajana elokuun alussa.

– Toiminnassamme on mukana kaikkiaan 1 050 lasta ja nuorta. Tästä joukosta napero- ja kesäpelaajien määrä on noin 300. Seuran jäsenmäärä on pysynyt vakiona. Vasin pientä heittelyä on ollut puoleen ja toiseen. Nuorimmissa junioreissa harrastajamäärät ovat pikemminkin kasvaneet, Dahlman kertoo.

Hän on mielissään myös seuransa juniorien taidon kehittymisestä.

– Vuonna 2007 kaksi HJS:n junioria, Aapo ja Niilo Mäenpää, sai taitokilpailuista kultamerkin. Tänä vuonna kultamerkin saavutti yli 40 HJS:n junioria. Olemme päässeet mukaan Sami Hyypiä -akatemiaan isojen ja menestyvien junioriseurojen joukkoon. Se antaa myös valmentajakoulutusta, jota ovat ammentamassa muun muassa espanjalaiset huippuvalmentajat.

HJS:lla on juniorien joukkueita kaikissa ikäluokissa ja menestystä on tullut myös pelikentillä.

– Hakan ja HJS:n yhdistelmäjoukkue oli A-poikien SM-sarjassa neljäs. B-nuorten joukkueemme nousi Ykköseen. C-tyttöjen joukkue oli paras alueliigassa. Tyttöpelaajia meillä oli viime kaudella C-tytöistä vuonna 2008 syntyneisiin tähtityttöihin, Dahlman selvittää.

Valkeakosken Haka hallinnoi A-poikien yhdistelmäjoukkuetta. Ensi kaudeksi yhdistelmäjoukkue tulee todennäköisesti myös B-junioreihin, mutta sen nimi on HJS/Haka. Joukkue saa HJS:n paikan ykkösessä ja sitä hallinnoi nimenomaan HJS.

Dahlman on varma, että HJS:ssa on kasvamassa hyviä pelaajia suomalaiseen jalkapalloiluun.

– Seuran painopistealueena on ollut kehittää sinivalkoista toimintaa (eri ikäluokkien akatemiajoukkueet). Seuraava painopiste on harrastetoiminnan kehittäminen.

HJS:lla on junioritoiminnassaan kolmiportainen pelaajan tien malli.

– Tässä mallissa jokaisella on mahdollisuus harjoitella ja pelata jalkapalloa oman sitoutumistasonsa mukaan.

Dahlman myöntää, että kentältä saattaa kuulua aina silloin tällöin nurinaa seuran toiminnasta.

– HJS on iso seura. Kaikki eivät koskaan ole tyytyväisiä. Avain seuratyössä on kuitenkin johdonmukainen toiminta ja tasapuolisuus kaikille.

Rahastakin riittää aina puhetta, kun kaikki tuppaa maksamaan.

– Jalkapalloilu on murroksessa. Ei ole totuttu siihen, että laadukkaasta ympärivuotisesta toiminnasta joutuu maksamaan. Suorituspaikat ovat täällä kalliita käyttää, mutta ne ovat myös laadukkaita paikkoja.

Dahlmanin mukaan HJS:ssa harrastustaan aloitteleva lapsi pääsee ympärivuotiseen toimintaan halvimmillaan 290 euron kausimaksulla. Hinta kasvaa toiminnan mukaan.

– Suurin osa kustannuksista muodostuu silti asioista, joista juniorien vanhemmat ovat itse päättäneet. Joukkueilla on HJS:ssa mahdollista tehdä omaa varainhankintaa myös seuran tuotteilla. Toivoisin, että joukkueet olisivat tällaiseen aktiivisia.

Dahlmanin mukaan kalleimmillaan toiminta on D-juniorien akatemiajoukkueessa.

– Siinä maksu kattaa kuitenkin viisi harjoitusta viikossa, tietysti ottelut, lääkärintarkastuksen, fysioterapeutin palvelut ja myös Sami Hyypiä -akatemian.

Seuransa valmentajatilannetta Dahlman pitää kohtuullisena.

– Lähes joka joukkueella on vähintään kaksi valmentajaa. Osa heistä on koulutettuja valmentajia. Valmentajakoulutusta meidän pitää kuitenkin terävöittää.

Dahlman tuli HJS:n palvelukseen armeijan leivistä.

– Työskentelin aikaisemmin opetusupseerina Santahaminassa Kaartin jääkärirykmentissä. Ensi kesään saakka olen sieltä virkavapaalla. Sen jälkeen tarkoitukseni on jättäytyä pois valtiolta, hän sanoo.

Parolan Visan Nelosen joukkuetta kolme kautta luotsannut Dahlman oli myös Kaartin jääkärirykmentin jalkapallon lajivalmentaja.

– Voitimme kaksi sotilaiden SM-kultaa. Kiva oli tehdä töitä nuorten lupausten kanssa. Kaipasin kuitenkin työhöni uusia haasteita. Jalkapallon parissa olen ollut läpi elämäni. Nyt sain lajista päätyön, hän miettii. HäSa

Asiasanat