Uutiset

HlHS jälleen Suomen cupin ykkönen

Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisten joukkue Anni Kainulainen, Maija Hakala ja Laura Mononen juhlii tänäkin vuonna Suomen cupin viestivoittoa. Kolmikko sinetöi viiden osakilpailun voittonsa lykkimällä odotetusti ykköseksi kauden päätöskisassa Rukalla lauantaina. HlHS kukisti 3×5 kilometrin perinteisen tyylin kisassa Oulun Hiihtoseuran ykkösjoukkueen Heli Heiskasen, Tiia Rantalan ja Riitta-Liisa Roposen minuutilla ja yhdellä sekunnilla.

Kolmanneksi yltänyt Kainuun Hiihtoseuran joukkue Anita Korva, Anne Kyllönen ja Päivi Piminäinen hävisi Hämeenlinnan kolmikolle minuutin ja 23 sekuntia.

Neljänteen Suomen cupin voittoonsa sujutellut HlHS oli ylivoimainen talven viidessä kisassa. Seura voitti neljä viestikisaa ja ylsi kolmanneksi viime viikonvaihteessa Taivalkoskella käydyssä parisprintin SM-kisassa (Maija Hakala ja Laura Mononen).

HlHS kokosi cupissa 990 pistettä. Toiseksi nousi OHS (660) ennen Vuokatti Ski Team Kainuuta (612).

HlHS:n kisa sujui lauantaina koko lailla käsikirjoituksen mukaan. Anni Kainulainen toi viestin avausosuudelta vaihtoon kolmantena. Kärjessä vaihtoon työnteli Kainuun Hiihtoseuran 16-vuotias Anita Korva ennen Kouvolan Hiihtoseuran Mona-Lisa Nousiaista. Kainulainen jäi kärjestä 25,7 sekuntia.

Maija Hakalan osuudella HlHS puristi toiseksi. Ero kärjessä viilettäneeseen Kainuun Anne Kyllöseen oli 55 sekuntia.

Lopullisen niitin HlHS:n voitolle iski tälläkin kertaa Laura Mononen, joka sai Kainuun ankkurin Päivi Piminäisen kiinni jo vajaan 2,5 kilometrin hiihdon jälkeen. OHS:n Riitta-Liisa Roponen paineli lopussa Piminäisen ohi.

HlHS:n ankkuri Laura Mononen oli tyytyväinen hiihtoonsa. Varsinkin ensimmäiset pari kilometriä taittuivat espoolaiselta lennokkaasti.

– Lopussa sain onneksi jo vähän löysätä tahtiani ja palautella sunnuntain kolmenkympin SM-kisaan. Alkumatkasta oli pakko ladata kovaa, sillä lähdössä hieman jännäsin saanko Kainuun ankkurin kiinni. Yllättävän hyvin suksi kuitenkin kulki, vaikka latu oli todella pehmeä ja sauvat tahtoivat upota koko ajan lumeen. Onneksi mäet oli sentään suolattu hieman kovemmaksi, Mononen jutteli.

Myös Hakala selvisi osuudestaan hyvin. Pehmeät laskutkin hän selvitti kunnialla.

– Hyvin ne menivät, vaikka sainkin heti huollolta palautetta laskutyylistäni. Sunnuntaina pitää kuulemma ottaa pahat paikat tarkemmin, Hakala nauroi.

Hakalakin kauhisteli sohjoisia latuja.

– En pystynyt kunnolla edes suunnittelemaan mitään taktiikkaa hiihtooni. Vain voitto oli koko ajan mielessä. Kokonaiskisan ykkössija oli jo lähes saletti ennen päätöskisaa, mutta täysillä mentiin tälläkin kertaa loppuun saakka, jutteli Hakala.

Suomen cup hiihdettiin tänä talvena viidennen kerran. HlHS:n joukkue on hallinnut viesticupia yhtä vuotta lukuun ottamatta.

– Vieremä pääsi yllättämään ensimmäisenä talvena ja silloinkin olimme tasapistein kakkosia, Hakala muisteli.

Anni Kainulaiselle Rukan viikonvaihde on kauden tärkeimpiä koitoksia. HlHS:n viestin aloittaja tähtää nimittäin sunnuntaina ensimmäistä kertaa kympin sakkiin aikuisten SM-kisoissa.

– Ainakin tänään hiihto tuntui sujuvan hyvin. Pystyin nousujohteiseen suoritukseen ja paukkuja jäi hyvin vielä sunnuntaillekin, Kainulainen arvioi.

HlHS:n hiihtäjät jatkavat Rukan urakkaansa sunnuntaina hiihdettävällä 30 kilometrin perinteisen SM-kisalla. Monosella, Hakalalla ja Kainulaisella on tällä matkalla puolustettavanaan myös uusi Marja-Liisan pokaali, jonka saa kisan paras seura. Edellisen pystin HlHS sai kolmella voitolla omakseen viime talvena.

Myös miesten viesticup huipentui Rukan lauantain 3×7,5 kilometrin kisaan. Voittoon hiihti Kouvolan Hiihtoseura kokoonpanolla Kari Varis, Ville Nousiainen ja Lauri Vuorinen.

Toiseksi ylsi Vuokatti Ski Team Kainuu, joka vei nimiinsä Suomen cupin kokonaiskilpailun. Vuokatin ero kärkeen oli 14 sekuntia.

Matti Heikkinen toi ankkurina Vantaan Hiihtoseuran kolmanneksi 42,7 sekunnin erolla voittajiin. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic