Uutiset

HlHS taisteli tärkeitä Suomen cupin pisteitä

Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisjoukkue näytti seuratyön laajuutta Vantaalla kauden toisessa Suomen cupin viestikisassa.

Joukkue joutui matkaan ilman A-maajoukkuehiihtäjää Laura Monosta, joka sairastui Tour de Ski-kiertueella.

Kun myös nuoret ampumahiihtäjät kisasivat samaan aikaan Hämeenlinnan MM-katsastuksissa, paikan väliosuudelle Anni Kainulaisen ja Maija Hakalan kanssa sai 14-vuotias Ester Vuorio.

Marraskuun alun Vuokatin avausvoiton jatkoksi tuli neljäs sija ja tärkeät 100 pistettä yhteiskilpailuun. Näin HlHS johtaa edelleen (300 pistettä) ennen Kangasniemen Kalsketta (280) ja Oulun Hiihtoseuraa (244). Cupissa on viisi osakilpailua.

Anni Kainulainen tuli avausosuudelta kuudentena kärkiryhmässä vain neljä sekuntia keulasta.

– Oma hiihto ei tuntunut hyvältä, terävyys puuttui ja sitä olisi nyt tarvittu. Mutta viestin kannalta kohtalainen avaus, kun erot pysyi pienenä. Saatiin tärkeitä cup-pisteitä, Kainulainen summasi.

Ester Vuorio oli 27 hiihtäjän joukossa osuuden 19:s. Vaihdossa sijoitus oli 12:s ja ero kärkeen 38 sekuntia.

Maija Hakala puristi ankkuriosuuden toiseksi nopeimman ajan.

– Mahtavat hiihdot koko joukkueelta. Itselläni kyllä taktiikka unohtui heti ja kauhea kiire oli ekaan nousuun. Tekniikka hajosi ja pientä sähellystä koko ajan, mutta ihan hyvä hiihto, Hakala kertasi.

Suomen cup järjestetään neljännen kerran. Ensimmäisen naisten viesticupin voitti Vieremän Koitto tasapistein HlHS:n kanssa, mutta kahdella viime kaudella Hämeenlinna on ollut ylivoimainen ykkönen. Viime kaudella osakilpailuvoittoja tuli kolme, yksi kolmossija ja yksi kuudes sija.

Miesten viestissä hattulalainen Vesa Kallio ankkuroi Valkeakosken Hakan viidenneksi. Osuuden kahdeksanneksi nopeimpana hän nosti joukkuettaan pari sijaa. Maalissa kärkeen jäi eroa vajaa pari minuuttia (+1.53).

– Olen sairastellut ja edellisestä startista oli kuukausi. Hapenotto ei pysynyt mukana, mutta tyytyväinen olen kisaan. Viides sija on meille hyvä perussijoitus, Kallio totesi. (HäSa)

Asiasanat