Uutiset

HlHS:lla kultajuhlat viestissä

Hämeenlinnan Hiihtoseuran kolmikko Anni Kainulainen, Maija Hakala ja Laura Mononen juhli Suomen mestaruutta Jyväskylässä lauantaina sivakoidussa 3×5 kilometrin viestissä.

Neljän vuoden mitaliketju on nyt upeasti hopea-kulta-hopea-kulta. Parisprintissä Hakala ja Mononen ovat juhlineet myös SM-mitalia kolmena peräkkäisenä vuotena.

Vuosi sitten Kerttu Niskanen nosti loppusuoralla Vieremän Koiton voittoon. Hakala ja Mononen linjasivat, että ”jäihän tällä joukkueella parannettavaa”. Kahden vuoden takaisessa kultajoukkueessa kolmas hiihtäjä oli Teija Lehtimäki.

Hopean kirkastaminen onnistui, vaikka alla on ollut vaikea kausi.

– Se oli yllättävä suoritus. Ennakkoon Vieremä ja Lappee tuntuivat vahvoilta, mutta tasaisuutemme ratkaisi ja riitti mestaruuteen. Niskanen hyökkäsi taas kovaa ja uskoin kultaan vasta ankkuriosuuden puolivälin jälkeen. Koko kolmikolta nosti tasoaan ja teki hienot hiihdot, hehkutti HlHS:n valmennuspäällikkö Jari Tuominen.

Kaksi osuutta tuttuun tyyliin

Viesti eteni melko samalla tavalla kuin vuosi sitten Kontiolahdella. Vasta ankkuriosuudella kärkisijat jaettiin uudelleen.

Avausosuuden nopein oli Anne Kyllönen (Kainuun HS) ja Anni Kainulainen vaihtoi kuudentena (+1.04), mutta vain kahdeksan sekuntia Vieremän Koiton Marjaana Pitkäsestä ja yhdeksän sekuntia Lappeen Rientoa edellä.

– Kyllä jännitti, kun ennakkoon oli monta tiukkaa joukkuetta. Avausosuudella oli kovia hiihtäjiä, mutta moni lähellä omaa tasoani. Rata ja keli olivat raskaat, joten lähdin rauhassa. Suunnitelmien mukaan meni. Seurasin Marjaanaa, jotta ero ei kasva, Kainulainen kertoi.

Toisella osuudella Riitta-Liisa Roponen nosti Oulun Hiihtoseuran kärkeen ja Maija Hakala osuuden toiseksi nopeimpana HlHS:n kakkoseksi. Ero Lappeeseen kasvoi lähes puoleen minuuttiin ja Vieremään (12:s) reiluun minuuttiin (+1.15).

– En tiedä uskoiko kukaan kultaamme. Yllättävin mitalimme, mutta viesti sytyttää aina. Hiihdin omaa hiihtoani ja säästelin toiselle lenkille, mutta jo alussa tuli nopeasti selkiä vastaan. Roponen meni ohi, mutta tiesin, ettei Oulun ankkuri ole kova, Hakala totesi.

Mononen nousi ankkurina kultaan

Ankkuriosuudesta tuli neljän A-maajoukkuehiihtäjän taisto, kun kärjessä lähtenyt Oulun Erika Utriainen ajettiin nopeasti kiinni. Viime vuoden pronssijoukkue pudotettiin viidenneksi.

Lappeen Riikka Sarasoja-Lilja jäi alusta asti lisää ja romahti neljänneksi yli minuutin päähän Monosesta.

Tällä kertaa Niskasen mahtihiihto riitti nostamaan Vieremän hopealle ja Aino-Kaisa Saarinen nosti Lempäälän Kisan pronssille.

– Olen tosi iloinen, niin vaikeata on ollut tällä kaudella. Tiesin, että takaa tullaan, mutta päätin hiihtää rennosti omaa hiihtoani. Eilisen jälkeen oli tänään aivan erilaista tekemistä ja sain hyvän hiihdon. Tämä helpotti. Huomiseen lähden nyt hyvillä mielin, Mononen kommentoi.

Sunnuntaina pitkät matkat

Päätöspäivän ohjelmassa ovat väliaikalähtöinä pitkät matkat perinteisellä tyylillä. Olosuhteiden takia matkoja jouduttiin lyhentämään (N20/M30km) ja odotettavissa on melkoista ruuhkaa.

HlHS tavoittelee joukkueena kolmatta kiinnitystä Marja-Liisan pokaaliin, jonka saa yhteisajoissa paras seura. Mukaan lasketaan kolme hiihtäjää ja HlHS:n väreissä mukana on kultaviestitrion lisäksi myös Jenni Mattila.

Marraskuussa alkanut Suomen cup huipentuu kahden viikon päästä Rukan osakilpailuun, jossa hiihdetään viestit perinteisellä tyylillä ja vapaan tyylin normaalimatkat (N10/M20km) yhteislähtöinä.

Viime vuodelta voittoa puolustava HlHS on neljän viestikisan jälkeen selkeässä johdossa ennen Noormarkun Nopsaa, joka jäi SM-viestissä kahdeksanneksi.

SM-hiihtojen yhteydessä kilpailtiin perinteinen nuorten piiriviesti 22 joukkueen voimin. Hämeen kakkosjoukkueessa hiihtivät HlHS:n Sanni Kuusinen ja Meri Hanska. (HäSa)

Asiasanat