Uutiset

HlHS:n naiset cupvoittoon

Vantaan Suomen cupissa viestivoitot menivät naisten kilpailussa Hämeenlinnan Hiihtoseuralle ja miehissä Vuokatti Ski Team Kainuulle. Hämeenlinnalaisten voittomarginaali kakkoseen Vuokatti Ski Team Kainuuseen oli 7,2 sekuntia. Leppävirran Viri oli kolmas.

Hämeenlinnan joukkue hiihti järjestyksessä Anni Kainulainen, Jenni Mattila ja Maija Hakala. HlHS maajoukkuehiihtäjä Laura Ahervo joutui jättämään Suomen cupin kisat väliin sairastumisen takia.

– Ensimmäinen kierros oli kohtuullisen helppo, tokalla kierroksella ajattelin mennä sen minkä pääsen, Kainulainen sanoi.

Hän tuli vaihtoon kolmantena. Mattila piti seuran värit hyvin kärkitaistossa neljäntenä, vaikka ero ykkösenä vaihtaneeseen Kangasniemen Kalskeen Silja Tarvoseen olikin 41 sekuntia.

– Yritin tehdä omaa hiihtoa. Suksi oli tänään loistava”, Mattila tuumi.

Maija Hakala sinetöi

Maija Hakala sinetöi voiton vahvalla ankkuriosuudellaan.

– Minunhan oli helppo lähteä, kun viesti hyvistä asemista tuotiin. Lähdin Marjon peesiin ja toisella kierroksella alkoi vähän painaa. Jaksoin kuitenkin pitää tahtia, Hakala sanoi.

Vuokatin naiskolmikko haki sijaa kolmen joukkoon, mutta kakkossija oli heille pieni yllätys.

– Tavallaan yllätys, kun kaikki olemme vähän puolikuntoisia, joukkueen ankkuri Marjo Loukkola myönsi.

Vuokatti …ylivoimainen

Miesten viestissä Vuokatti Ski Team Kainuu oli ylivoimainen, sillä voitto tuli 29,6 sekunnin erolla Jämsänkosken Ilvekseen. Ounasvaaran Hiihtoseura oli kolmas. Voittajajoukkueessa hiihtivät Teemu Härkönen, Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi.

– Ei ole vielä hyvä hapetus, joulusta asti enemmän tai vähemmän kipeänä ollut Iivo Niskanen sanoi.

Niskanen on kuitenkin toipunut sen verran kilpailukuntoon, että lähtee myös 23-vuotiaiden MM-kisoihin Tsekin Libereciin. Hakunilassa hän ratkaisi viestin nykäisemällä omalla osuudellaan sen verran tehokkaasti, että Jauhojärvi pääsi ankkuriosuudelleen noin 10 sekunnin johdossa.

– Vire on vielä vähän hakusessa. Viikon verran on nyt aikaa tehdä töitä, että löytyy helppous hiihtoon, pienen flunssan sairastanut Jauhojärvi kertoi.

Jauhojärven edellinen kilpailu oli joulukuun puolivälissä 21 kilometrin La Sgambeda Italiassa. Vantaalta hän kiiruhti lentokentälle ja kohti La Clusaz’n maailmancupia.

– Nyt pitää käydä kaikki mahdolliset kisat. Kisojen kautta vire on ennenkin löytynyt. La Clusaz’ssa kaikki on mahdollista, mutta hyvä olisi, jos loppukiriin asti olen 15 joukossa, Jauhojärvi tuumi yhteislähtökilpailusta. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

28.3.2020