fbpx
Uutiset

Hoitoon pääsyn kangertelusta kannellaan yhä herkemmin

Pitkinä pysyvät leikkausjonot, ajanvarauspuhelimien tukkoisuus ja erityisesti kohtuuttomat odotusajat lastenpsykiatrian vastaanotoille ovat saaneet alkuvuonna potilaat tekemään muistutuksia ja jopa kanteluita viimevuotista tiuhempaan tahtiin.

– Hoitotakuun tultua voimaan vuosi sitten maaliskuun alusta ihmiset jäivät odottelemaan, että sairaanhoitopiirit ja kunnat saavat tilanteen kuntoon. Kun vuosi vaihtui, asioiden odotetaan jo sujuvan, sanoo terveydenhuollon tulosryhmän tulosjohtaja, lääninlääkäri Kirsti Riihelä.

Viime vuoden puolella hoitotakuu aiheutti Etelä-Suomen läänin alueella vain seitsemän kantelua. Määrä tulee tänä vuonna Kirsti Riihelän arvion mukaan lisääntymään huomattavasti.

Sairaanhoitopiirit ovat ylitöinä ja ostolääkärien avulla purkaneet pitkiä leikkausjonoja, mutta jonoista ei vielä ole päästy eroon.

– Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on keskivertotasoa. Kanteluita ja ilmoituksia on tullut siinä kuin muuallakin ja lähinnä pitkistä lonkkaleikkausjonoista, kertoo Kirsti Riihelä. (HäSa)

Menot