Uutiset

Homoparin vihkivä pappi voi saada varoituksen yhdessä hiippakunnassa mutta toisessa ei – "Kun kirkon yhteinen näkemys puuttuu, syntyy yhdenvertaisuusongelma"

Julkisoikeuden professori Pauli Rautianen uskoo, että kirkon sisäisiä asioita ratkotaan jatkossakin oikeudessa. Hän esittää ratkaisuksi radikaalia kirkon aseman muutosta yhteiskunnassa. Lue myös, mitä kirkon papit vastasivat Lännen Median kyselyssä, hajottaako kipeä avioliittokysymys evankelis-luterilaisen kirkon kahtia.
Piispa Teemu Laajasalo on sanonut, että Helsingin hiippakunnan alueella papit voivat vihkiä kaikki parit pelkäämättä rangaistusta. Kuva: Mauri Ratilainen
Piispa Teemu Laajasalo on sanonut, että Helsingin hiippakunnan alueella papit voivat vihkiä kaikki parit pelkäämättä rangaistusta. Kuva: Mauri Ratilainen

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätös voi johtaa evankelisluterilaisen kirkon pappien epäyhdenvertaiseen kohteluun eri hiippakunnissa. KHO antoi viime perjantaina ratkaisunsa samaa sukupuolta vihkineelle papeille annetusta varoituksesta. KHO:n mukaan Oulun hiippakunta sai antaa...

Julkisoikeuden professori Pauli Rautianen uskoo, että kirkon sisäisiä asioita ratkotaan jatkossakin oikeudessa. Hän esittää ratkaisuksi radikaalia kirkon aseman muutosta yhteiskunnassa. Lue myös, mitä kirkon papit vastasivat Lännen Median kyselyssä, hajottaako kipeä avioliittokysymys evankelis-luterilaisen kirkon kahtia.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 1kk digiä 1 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Päivän lehti

20.10.2020

Fingerpori

comic