Uutiset

Houston, meillä on pökäle

Avaruuselokuvissa kukaan ei koskaan käy vessassa.

Oikeilla avaruuslennoilla sen sijaan on pakko. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja Yhdysvaltain avaruusvirasto Nasa onkin joutunut uhraamaan lukemattomia tutkimustunteja astronauttien tarpeenteon teknisten ongelmien ratkomiseksi.

Ja silti kaikki ei ole aina mennyt niin kuin Strömsöössä.

Apollo 10 oli Kuuhun laskeutumisen kenraaliharjoitus vuonna 1969. Kuun kiertoradalla kävivät astronautit Thomas Stafford, Gene Cernan ja John Young. Nasan nauhoille tallentui tällainen keskustelu:

Cernan: Kunhan päästään Kuun kiertoradallta, meillä on monia vaihtoehtoja…

Stafford: Hei, kuka tuon teki?

Young: Kuka teki mitä?

Cernan: Mitä?

Stafford: Kuka tuon teki? (nauraa)

Cernan: Mistä tuo tuli?

Stafford: Antakaa lautasliina äkkiä. Täällä ilmassa leijuu torttu.

Young: Ei se minun ole.

Cernan: En usko että se on minunkaan.

Stafford: Minun oli hiukan tahmeampi kuin tuo. Heittäkää se pois.

Young: Herran tähden sentään.

Pissapussin piti olla oikean kokoinen

Amerikkalainen tiedetoimittaja Mary Roach on penkonut näitä avaruuslentojen vähemmän loisteliaita mutta äärimmäisen mielenkiintoisia yksityiskohtia ja kirjoittanut niistä kirjan Packing for Mars (Mars-lennolle pakkaamassa, 2010).

Avaruuslennolla painottomuus on tarpeidenteon kannalta huomattava ongelma, johon on kehitelty toinen toistaan kekseliäämpiä ratkaisuja. Juuri mikään niistä ei ole ollut astronauteille mieluinen.

Ei esimerkiksi Apollo 10-lennolla käytössä ollut muovipussiratkaisu, joka edellytti käyttäjältään epämiellyttävän suuren määrän raakaa käsityötä eikä – kuten Nasan tallenteesta käy ilmi – ollut suinkaan pomminvarma.

Pienempään hätään tarjolla oli kondomin kaltainen virtsantallennin, jota löytyi kolmea kokoa: L, XL ja XXL. Nasassa päätettiin jättää käyttämättä kokomerkintä S, jotta kukaan astronauteista ei häpeän pelossa käyttäisi pykälän verran liian suurta pussia ja aiheuttaisi ilmassa valtoimenaan leijuvaa pissalätäkköä.

Menomatkan päästöistä paluumatkan menyy

Kun 1990-luvulla suunniteltiin miehitettyjä Mars-lentoja, jouduttiin taas väistämättä pohtimaan näitä alapään asioita.

Yksi ongelma on sekin, mitä tehdä kuukausia kestävän avaruuslennon aikana kertyvälle huomattavalle ulostemäärälle.

Muuan kemisti keksi mielestään erinomaisen, kierrätysajatteluun perustuvan ratkaisun: aine voitaisiin kemiallisesti hajottaa hiileksi ja tehdä siitä piirakoita.

Onneksi työryhmässä oli mukana myös astronauttijäsen, joka totesi ykskantaan:

– Me emme kyllä paluumatkalla syö paskapurilaisia.

Hirveä haju mutta kauniit näkymät

Avaruusmoduliin ei mahdu kovin suurta vaatekaappia, mikä pitkillä lennoilla on sekin ongelmallista. Samoissa alusvaatteissa piti pärjätä koko reissu.

Vuonna 1965 Gemini 7 kiersi maapalloa noin kahden viikon ajan kyydissään astronautit Frank Borman ja James Lovell. Nasan tallenteista löytyy keskustelu, jossa Borman kertoo aikovansa avata avaruuspukunsa vetoketjun ja tiedustelee, onko Lovellilla pyykkipoikaa.

Sinun nenääsi varten, Borman täsmentää.

Houston ei tietenkään halunnut väheksyä astronauttien hygieniaongelmia. Päinvastoin, lennonjohto piinasi heitä jatkuvilla tiedusteluillaan niin, että lopulta Borman lakkasi vastaamasta kyselyihin hänen hikoilutilanteestaan. Lennonjohto koetti saada tietoa Lovellin kautta.

Lennonjohto: Huomaatko katsoessasi häntä, onko hänen ihonsa kostea.

Lovell: Vastatkoon itse.

Kuudes päivä avaruudessa. Kesken teknisen sananvaihdon lennonjohto saa päähänsä vaihtaa puheenaihetta lennossa:

Lennonjohto: Frank, onko sinulla ollut siellä hilseongelmia?

Borman: Ei.

Lennonjohto: Mitä?

Borman: E. I. Ei!

Mutta oli lennolla kohokohtansakin. Jim Lovell kuvailee lennonjohdolle avaruuden upeita näkymiä, kun Borman keskeyttää omalla tiedotteellaan:

Borman: Poistan virtsaa kapselista noin minuutin kuluttua.

Minuutin kuluttua Lovell lennonjohdolle:

– Oi, miten upea näkymä! (HäSa)