Uutiset

Höylä heiluu uusissa tiloissa

Ortelan koulun uusi lisärakennus otettiin juhlavin menoin käyttöön maanantaina. Samalla koulun opettaja Juha Mänty julkaisi Topeliaanisessa ympäristössä -katsauksen Ortelan koulun menneistä vuosista ja nykypäivästä.

Rehtori Marja Lehdon mukaan lisärakennuksen tekeminen vahvistui viime keväänä. Sitä ennen koulun teknisten töiden tilat olivat Widingin konepajassa. Koulun henkilökunta on jo kuitenkin pitkään tiennyt, että lähtö konepajasta tulee eteen.

– Tässä on tehty paljon töitä. Erityisesti opettaja Eero Kenttämies on ollut mukana suunnittelemassa tiloja juuri meidän koulun tarpeisiin, Lehto kertoi.

Maanantain juhlallisuudet miellyttivät erityisesti oppilaita, sillä koulupäivä poikkesi lukujärjestyksestä. Oppilaat saivat katsella valkokankaalta Ohukaista ja Paksukaista sekä syödä jäätelöä.

– Kivaahan tämä on, kommentoivat kuudesluokkalaiset Laura Bågman ja Saara Valtonen.

Tytöistä uusi teknisten töiden lisärakennus on hyvä. Uusissa tiloissa voidaan myös pitää ympäristötiedon, kemian ja fysiikan tunteja.

– Tää on hyvä koulu, koska tää on pieni ja kaikki tuntee toisensa, Keuruulta muuttanut uusi oppilas Laura Bågman arvioi.

Opettajan johdolla porkkanat penkkiin

Kaksikymmentä vuotta koulussa opettanut Juha Mänty innostui reilu kolme vuotta sitten tutkimaan koulun historiaa.

– Siihen vierähti sopivasti muutama kesäloma, Mänty nauraa.

1930-luvulla koulunkäynti oli varsin erilaista. Silloin muun muassa ruuasta oli niukkuutta.

– Koulun ympäristössä oli palstoja, joita oppilaat viljelivät opettajan johdolla. Jokainen oppilas sai sitten viedä vihanneksia kotiin. Siihen aikaan vihannekset olivat merkittävä vitamiinien lähde, kun ruokavalio oli niukka, Mänty kertoo.

Alunperin koulu oli Hätilän koulu, mutta vuonna 1978 se muutettiin Ortelan kouluksi. Tietoa koulun vaiheista Mänty keräsi muun muassa vanhoilta oppilaita.

Erityisen hyvämuistisia olivat vanhat oppilaat Kyllikki Louhivaara, Toivo Rajapuro ja Antti Jahkonen. He haalivat kokoon myös Ortelan koulun vanhoja oppilaita ennen sota-aikaa ja tapaaminen järjestettiin vuonna 2003.

Päivän lehti

28.5.2020