Uutiset

HPK aikoo kääntää kurssinsa Tapparan isäntänä

Hämeenlinnan Pallokerhon liigajoukkue pelaa syyskuun viimeisen ottelunsa lauantaina Ritariareenassa. Surkeasti tiistaina Ässiä vastaan pelannut joukkue kohtaa kello 17 alkavassa ottelussa Tampereen Tapparan – ja kupletin juoni on harvinaisen selvä: HPK:n on parannettava peliään reilusti edellisestä ottelusta.

– Tarkoitus olisi todellakin palata sille tielle, missä olemme aiemmin olleet. Joukkuetta heräteltiin muun muassa keskiviikon ylimääräisillä treeneillä, joissa ei todellakaan käyty läpi mitään taktisia kuvioita. Jos joukkue olisi voittanut Ässät-ottelun, olisi sillä ollut vapaapäivä, mutta nyt tehtiin sitten niitä juttuja, jotka jäivät tekemättä tiistaina, kertoo HPK:n kakkosvalmentaja Vesa Viitakoski.

HPK:lla ei ole edessään mikään helppo savotta. Sarjan kärkipäähän povatulla Tapparalla on koossa jo kymmenen pistettä (kolme voittoa ja yksi piste Kärpät-ottelusta).

– Tappara lukeutuu Liigan kovimpiin porukoihin. Joukkue on jatkanut Jukka Rautakorven linjoilla uuden valmentajansa Jussi Tapolan luotsaamana. Kyllä meillä on edessämme taas kova peli, Viitakoski pohtii.

Myös HPK:n kakkosketjun sentteri Juhani Jasu odottelee Ritariareenaan kovaa Tapparaa.

– Se on erittäin laadukas joukkue, jonka pelityyli ei ole kovinkaan paljon muuttunut viime vuodesta. Ilman muuta sarjan top-3-joukkueita, Jasu sanoo.

Jasu iski tiistain Ässät-ottelussa ensimmäisen maalinsa Kerhon riveissä.

– Kyllähän se maali on aina maali ja on aika kiva tehdä. Sanokoon kuka mitä tahansa. Toivottavasti niitä tulee pian lisääkin, Jasu toivoo.

Muutoksia kokoonpanoon

HPK:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia lauantain otteluun. Ykkös- ja kakkosketjut pysyvät ennallaan, mutta kolmoseen ja neloseen sekä pakkimiehitykseen on luvassa muutoksia.

– Kolmonen ja nelonen ovat tosin vielä hieman auki pienten loukkaantumisten takia. Emme kuitenkaan ole suunnitelleet mitään radikaaleja vaihdoksia.

– Pakeista Joni Tuulola ja Markus Haapanen lähtevät A-nuorten matkaan, ja Ossi-Petteri Grönholm palaa kokoonpanoon. Päätös nuorten pelaamisesta A-junnuissa oli tehty tosin ennen jo tiistain ottelua. Pelaamme siis kuudella pakilla ja todennäköisesti kolmellatoista hyökkääjällä. Joni pelaa kyllä meillä jatkossakin, sillä olemme olleet hänen panokseensa melko tyytyväisiä, valmentaja Viitakoski sanoo. (HäSa)

Asiasanat