Uutiset

HPK ei luovuta suosiolla

Neljä peliä, neljä voittoa ja niistä yksitoista pistettä kahdestatoista mahdollisesta.

Siinä Hämeenlinnan Pallokerhon saldo sen jälkeen, kun jääkiekon liiga palasi Sotshin olympiatauolta. Samalla HPK on hivuttautunut yhä lähemmäs sarjataulukon kymmenettä sijaa, joka takaisi paikan pudotuspelien villi kortti -kierrokselle.

Lähimpänä HPK:ta on tällä hetkellä Lahden Pelicans kuuden pisteen päässä, mutta sillä on peli vähemmän pelattuna. Helsingin IFK on puolestaan seitsemän pisteen päässä, mutta sillä on puolestaan peli enemmän pelattuna. Kaiken lisäksi joukkueet kohtaavat runkosarjan päätöskierroksella Ritariareenassa. Jos HPK voittaa loput neljä otteluaan varsinaisella peliajalla, tarvitsee HIFK:n menettää ennen päätöskierrosta kahdessa pelissään kaksi pistettä, jotta Kerho menee siitä ohi. Tasapisteissä HIFK on HPK:ta edellä, koska se on ottanut hämeenlinnalaisia enemmän kolmen pisteen voittoja.

Vahva alku tiistaina

HPK oli terävänä heti ottelun alussa, kun se otti tiistaina 4–2 (2–0, 0–2, 2–0) -voiton jyväskyläläisestä JYPistä. Se meni avauserässä 2–0-johtoon Antti Aarnion ja Tuomas Vänttisen (1+2) osumilla. JYP tuli puolestaan tasoihin toisessa erässä Ossi Louhivaaran kahdella maalilla. Kolmannessa erässä kotijoukkue kuitenkin ratkaisi voiton Teemu Rautiaisen ja Jere Karjalaisen (1+2) onnistumisilla.

Parhaan pelinsä HPK-paidassa pelannut Karjalainen löysi syyn HPK:n vahvalle lopputalven vireelle.

– Saamme pelata koko ajan aika rennosti. Meillä ei ole mitään hävittävää, eikä mailaa tarvitse puristaa. Siitä se varmaankin johtuu, Karjalainen sanoo.

Hän oli tyytyväinen HPK:n peliin toista erää lukuun ottamatta.

– Aloitimme pelin hyvin ja olimme jalalla edellä. Saimme luotua maalipaikkoja ja käytimmekin niitä. Toisessa erässä vauhti loppui ja päästimme vastustajan ilmaiseksi peliin mukaan. Onneksi emme kuitenkaan panikoineet, ja löysimme kolmannessa erässä taas jalat. Pidimme kiekkoa ja hyökkäsimme pitkiä hyökkäyksiä. Se tuotti tulostakin, laitahyökkääjä sanoi.

”Toivo elää vielä”

Jokereista kesken kauden Kerhoon tullut pelaaja oli tyytyväinen omaankin esitykseen – juuri ensimmäisessä ja kolmannessa erässä.

– Toisessa erässä ei oikein tapahtunut mitään. Voin olla kuitenkin tähän peliin ihan tyytyväinen. Kiva saada välillä pisteitäkin tehtyä.

Karjalainen on viihtynyt HPK:ssa.

– Olen tykännyt olla täällä, eikä Hämeenlinnasta kovin pitkä Helsinkiinkään ole. Kyllä sielläkin ehtii käymään, hän muistutti.

Kerholla riittää uskoa loppuun asti siihen, että joku edellä olevista joukkueista tulee vielä selkä edellä vastaan.

– Toivo elää vielä. Meillä on HIFK:ta vastaan pelikin jäljellä. Vielä ei ole mitään menetetty, Karjalainen luotti.

Väki vähenee, pidot paranee

HPK otti JYPistä voiton, vaikka sen kokoonpano oli entistä kapeampi. Se pelasi jo viime viikon ilman Ruotsiin siirtyneitä Ville Viitaluomaa ja Jere Sallista. Tiistaina sen rivistöstä olivat poissa myös runkopelaajat Craig Schira ja Joonas Vihko, jotka kumpikin kärsivät loukkaantumisista. HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen ei osannut pelin jälkeen kertoa, pystyvätkö Vihko ja Schira vielä tällä kaudella pelaamaan.

HPK kohtaa seuraavaksi torstaina Turussa TPS:n. (HäSa)

Asiasanat