Uutiset

HPK jatkaa liigaa Pelicansia vastaan

Asetelma Rinkelinmäen illan jääkiekkoliigan koitokseen on mielenkiintoinen. Vastakkain ovat HPK ja Lahden Pelicans, joilla on voitto alla. Kerho palasi voittajien ruotuun lauantaina kukistettuaan kotijäällä Espoon Bluesin. Pelicans puolestaan päätti Jokerien voittoputken Lahdessa voittomaalikilpailun jälkeen.

– Pelasimme etenkin puolustuksellisesti hyvän ottelun lauantaina. Kaikki olivat silloin töissä. Siitä pelistä pyrimme vielä parantamaan tiistaiksi, arvioi HPK:n valmentaja Pasi Arvonen.

Hän tietää, ettei tiistai-illasta tule Kerholle helppoa.

– Vastassa on työteliäs ja hyvä joukkue. Eikä tässä sarjassa ole yhtään helppoa peliä tai vastustajaa. Sarjataulukkokin näyttää, että kaikki napsivat pisteitä. Pelicans sai varmasti itseluottamusta Jokerit-voitostaan. Ja onhan sillä nyt NHL-maalivahti Antti Niemikin joukkueessaan.

Kerhon keskushyökkääjä Arsi Piispanen on samoilla linjoilla Arvosen kanssa.

– Pelicans on vaikea vastustaja. Se on taitava ja kiekollinen joukkue, polvivammastaan kuntoutunut Piispanen pohtii.

Lauantaina Piispanen johti ensimmäisen kerran liigaottelussa ketjua, jonka laidoilla viilettivät HPK:n toistaiseksi tehokkaimmat pelaajat Tuomas Santavuori ja Jesse Saarinen. Kolmikolla on yhteisiä kokemuksia kuitenkin jo nuorten maajoukkuevuosilta, joista on toki jo kulunut koko lailla pitkä aika.

– Meillä meni hyvin lauantaina. paikkoja oli ja kaksi maalia teimme, Piispanen myöntää.

Toisaalta hän on tottunut siihenkin, että laiturit vierellä vaihtuvat.

– Niin on käynyt koko liigaurani ajan. Loukkaantumisiakin voi tulla ja ketjut muuttuvat. 60 ottelua olisi pitkä aika pelata samassa ketjussa. Ja vaihtelukin virkistää, kun tulee uusia äijiä rinnalle, keskushyökkääjä naurahtaa.

Spang ja Aarnio…palaavat

HPK saa tiistaina takaisin ruotuun pelikieltonsa lusineen puolustaja Dan Spangin. Hän saa rinnalleen Aleksi Laakson. Joni Tuominen–Marko Tuulola ja Juuso Vainio–Ossi-Petteri Grönholm ovat kaksi muuta pakkiparia.

Hyökkääjistössä nelosketju menee uusiksi, kun Antti aarnio on toipunut pelikuntoon. Aarnio korvaa Jaakko Turtiaisen Otto Paajasen johtamassa ketjussa.

Alatalo …Davosiin

Neljä liigaottelua HPK:n puolustuksessa tällä kaudella pelannut Santeri Alatalo lähti puolestaan maanantaina yllättäen Sveitsiin. Hän harjoittelee ainakin viikon HC Davosin joukkueessa, jossa pelaavat muun muassa NHL-tähdet Rick Nash (Columbus) ja Joe Thornton (San Jose).

HPK:n toimitusjohtajan Risto Korpelan mukaan Alatalon tulevaa tilannetta pohditaan ensi viikolla, kun Davosin testi on päättynyt. Alatalolla on sopimus Kerhon kanssa tämän kauden loppuun. (HäSa)

Asiasanat