Uutiset

HPK jatkoi vierasvoittojen sarjaa

Kotietu ei ole merkinnyt mitään HPK:n ja Ilveksen tämän kauden puolivälieräsarjassa jääkiekon naisten SM-sarjan pudotuspeleissä. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet neljässä ottelussa voittamaan ainoastaan vieraskentällä.

Viimeisimmän ryöstön teki lauantaina HPK, kun selkä seinää vasten pelannut joukkue onnistui voittamaan tamperelaiset Tesoman jäähallissa lukemin 2–5 (0–1, 0–2, 2–2). Samalla Kerho siirsi puolivälieräsarjan ratkaisun viidenteen otteluun.

– Olemme yleensä olleet huonoja täällä isolla kentällä, mutta tällä kaudella olemme keskittyneet juuri täällä onnistumiseen. Myös Ilves on tainnut keskittyä enemmän vieraspeleihin, arvioi HPK:n päävalmentaja Jarkko Julkunen vierasvoittojen sumaa.

Painetta Ilveksen …puolustajille

HPK:lla ei ollut ottelussa juurikaan vaikeuksia, sillä tähän mennessä koko pudotuspelit vajaalukuisena pelannut Ilves ei pysynyt hämeenlinnalaisten vauhdissa alkuunkaan. Varsinkin tamperelaisten pakisto oli hätää kärsimässä.

– Ilves pelasi käytännössä neljällä pakilla ja me annoimme heille tietoisesti painetta. Meillä on kaikkiaan noin viisi pelaajaa enemmän käytettävissä ja nyt se näkyi kentällä. Sääli, että seuraavaksi on vapaapäivä ja erot tasoittuvat taas, Julkunen pohdiskeli.

Hienoja otteita viime peleissä esittänyt Anniina Kaitala pelasi perjantaisen kolmannen erän tapaan ykköskentässä Riikka Norosen ja Maija Otamon kanssa. Sekä Kaitala että Noronen kirjauttivat ottelussa tililleen maalit.

HPK:sta maalinteossa onnistuivat myös virheettömän pelin pelannut puolustaja Jutta Stoltenberg sekä huimalla vauhdilla päästä päähän polkenut Katja Nurmesniemi kahdesti. Lisäksi ottelun tuomaristo hylkäsi Kerholta yhden maalin, vaikka kiekko kävi selvästi maaliviivan paremmalla puolella.

– Hylätty maali tietysti harmittaa, mutta onneksi se ei ratkaissut. Tämä oli kypsä peli koko joukkueelta. Meidän olisi pitänyt voittaa perjantainakin, sillä olimme parempia, mutta tytöt tykkäävät näköjään pitää jännityksen yllä, Julkunen sanoi.

Aikalisä …herätteli lopussa

Kolmannessa erässä Ilves oli kaikesta huolimatta päästä mukaan peliin, kun HPK alkoi pelata liian tyytyväisenä johtoasemaan. Tamperelaiset onnistuivat punnertamaan 0–4 :stä 2–4-lukemiin, kunnes Kerho otti aikalisän.

Julkusen ripitys tehosi ja hämeenlinnalaisten peli palautui pienen notkahduksen jälkeen uomiinsa.

Puolivälieräsarja ratkeaa maanantaina Hämeenlinnassa. Tuolloin selviää, kumpi joukkueista kohtaa välierissä Espoon Bluesin. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.5.2020