Uutiset

HPK JYP:in vieraaksi

Jyväskylän Synergia areenalla kohtaa illala kaksi viimeaikoina hyviä otteita esittänyttä joukkuetta. Molempien joukkueiden voittoputket katkesivat lauantain kierroksella, kun Jokerit päätti HPK:n neljän voitokkaan ottelun putken Hämeenlinnassa ja saman tempun JYP:lle teki HIFK Helsingissä. JYP:n voittoputki oli ehtinyt kasvaa jo viiden ottelun mittaiseksi.

HPK esiintyi lauantaina tappiosta huolimatta varsin mallikkaasti ja varsinkin ensimmäinen erä oli jopa kauden parasta kerhoa. HPK:n viisikkopelaamisen tiivistymisestä kertoo se, että viidessä viimeisessä ottelussa HPK:a vastaan on tehty yhteensä ainoastaan kuusi maalia.

Joukkueiden kauden aiemmissa kohtaamisissa ritaripaidat ovat hienokseltaan olleet niskan päällä ja johtavatkin keskinäisiä otteluita 2-1-voitoin.

Päivän lehti

31.5.2020